"Joutavia, he antaisivat sinulle sellaisen paukun, että saisit siitä täyden tarpeesi. Sitte toisessa maailmassa voisit esiintyä todistajana, jos tahtoisit."
Artemin nauru karkotti kaiken pelon Kainin sydämmestä, joten pikku juutalaisen kapeassa sisäänpainuneessa rinnassa vallitsi nyt luja ja iloinen luottamus. Tästä lähin on hänen elämänsä liikkuva toisen raiteissa — tästälähin on voimakas käsi torjuva kaikki lyönnit ja kaikki nöyryytykset, joilla ihmiset tähän saakka rankaisematta ovat häntä piinanneet.
* * * * *
Noin kuukauden päivät olivat kuluneet. Eräänä päivänä päivällisen tienoissa — siis siihen aikaan, jolloin jyrkkäyksessä tungos ja rähinä oli kohonnut korkeimpaan määräänsä, jolloin nälkäiset satama- ja lastaustyömiehet ahtautuvat parvissa ruokatavarakojujen ympärille ja jolloin koko kuja oli täynnä pilaantuneesta lihasta keitettyjen ruokien lämpimiä, äkellyttäviä höyryjä, — siihen aikaan kuului joukosta hätäinen, puolikova huudahdus.
"Artem tulee!"
Pari rääsymekkoa, jotka toimettomina vetelehtivät kujassa vaanien tilaisuutta kaapatakseen itselleen jotain saalista, katosivat äkisti näkyvistä, ja jyrkkäyksen asukkaat tirkistelivät levottomina sekä uteliaina sille taholle, mistä varoitus oli kuulunut.
Jo kauan oli jännityksellä odotettu Artemia, — kaikki olivat innokkaita näkemään, mimmoiseksi hänen ensimäinen esiintymisensä tulisi muodostumaan.
Aivan kuin ennenkin, tuli Artem nytkin kävellen katua pitkin hitaasti ja verkkaisesti, ikäänkuin olisi hän ollut huvikävelyllä runsaan aterian jälkeen. Ulkonäkönsä oli aivan muuttamaton. Entiseen tapaan oli lakki korvallisella ja nuttu huolettomasti viskattuna toiselle olkapäälle. Mustat kiharat valuivat otsalle aivan niinkuin ennenkin. Oikean käden peukalon oli hän pistänyt vyöhönsä, vasen käsi oli syvälle haudattuna laajojen housujen taskuun; leveä rinta oli atleettimaisesti pullistuksissa. Ainoastaan kasvot olivat saaneet aavemaisen ilmeen, kuten on tavallista pitkän sairauden jälkeen. Siten liikkui hän eteenpäin vastaten niitä tervehdyksiä, joita hänelle huudettiin, laiskasti nyökyttäen päätänsä.
Koko katu seurasi häntä silmillään ja osotti hiljaisella kuiskutuksella hämmästystänsä ja ihastustansa tuosta äärettömän lujasta ruumiinrakennuksesta, joka heikontumatta oli kestänyt semmoisen selkäsaunan seuraukset. Kujassa oli useampi kuin yksi, joka ei ollut laisinkaan tyytyväinen hänen parantumiseensa ja joka ylenkatseellisesti haukuskeli niitä "kääkkyjä", jotka eivät olleet kyenneet katkomaan Artemin kylkiluita. Ei kai se suinkaan olisi ollut aivan mahdottomuus passittaa tuota jättiläistä toiseen maailmaan, kuten muitakin ihmisiä!… Toiset taasen vahingoniloisina arvailivat, että millähän tavalla Artem mahtaa suorittaa laskunsa "punaisen vuohipukin" ja hänen toveriensa kanssa. Joka tapauksessa hänen maineensa vaikutti entisellä noitamahdilla useimpiin joukosta.
Artem oli jo ehtinyt "ryöväriluolaan", jyrkkäyksen klupihuoneustoon.