"Kuka nauraa?" karjasi Artem heräten unelmistaan ja katsellen ympärilleen mulkoilevin silmin. Mutta kaikki läsnäolijat näyttivät vakavilta ja ainoastaan omiin asioihinsa kiintyneiltä — ei hän huomannut ainoatakaan silmäystä. Otsaansa ankarasti rypistellen sanoi hän sen vuoksi juutalaiselle:
"Kuule nyt, sinä valehtelet?… valitat ilman syytä!… Sellainen ei ollut meidän välipuheemme. Valita ainoastaan silloin, kun ne todella tekevät sinulle jotain pahaa! Taikka kenties sanoit niin tahallasi… tahdoit saattaa minut koetukselle."
Kain katseli häntä silmiin hymyillen tuskallisesti eikä vastannut mitään. Pari minuuttia istuivat he näin äänettöminä. Sitte nousi Kain ylös, ripusti tavaralaatikon kaulaansa ja hankki lähtöä.
"Aijotko sinä mennä? No, hyvästi sitte — tee hyviä kauppoja!… Minä istun täällä vielä hetkisen!…"
Molemmilla laihoilla käsillänsä puisteli Kain suojelijansa suunnattomia käpäliä sekä puikahti sitte vikkelää tiehensä.
Tultuansa kadulle piilotti hän itsensä erääseen nurkkaan, josta saattoi nähdä kapakan oven, ja odotti siellä. Hänen ei tarvinnut kauvaa odottaa, pian näyttäytyikin Artemin vartalo ovessa ikäänkuin puitteissa. Hänen silmäkulmansa olivat kolkosti kokoonvedetyt ja koko kasvoilla oli vaaniva ilme, ikäänkuin hän pelkäisi joka hetki näkevänsä jotain epämieluista, jota ei olisi tahtonut tavata. Ison aikaa katseli hän tarkkaavaisena tungokseen, sitte saivat hänen kasvonsa tavallisen välinpitämättömästi kevytmielisen ilmeensä, ja hän kiiruhti joukon läpi sille taholle, missä kuja kääntyi vuorta kohden — arvattavasti etsimään lempipaikkaansa.
Kain katseli häntä surumielisin silmäyksin, ja, peittäen silmänsä käsillään, nojasi otsaansa kellarin oveen, minkä vieressä seisoi.
* * * * *
Artemin ankara uhkaus ei ollut vaikuttamatta, — se pelotti Kainin kiusaajia, niin että he antoivat olla hänen rauhassa.
Kain huomasi pian, ett'ei piikkejä ollut enää niin tiheässä sillä orjantappurapolulla, jota hänen oli hautaansa saakka vaeltaminen. Ihmiset lakkasivat huomaamasta häntä. Kuten ennenkin liikkui hän sujuvasti edes ja takaisin niiden välissä tarjoten tavaroitansa, mutta ei enää asteltu tahallaan hänen varpailleen eikä häntä tuupittu eikä hänen tavaralaatikkoonsa syljetty. Mutta ei myöskään koskaan oltu häntä katseltu niin kylmillä ja vihaisilla silmillä kuin nyt.