Hienolla vaistollansa kaiken suhteen, mikä koski hänen omaa persoonaansa, huomasi hän nämä katseet ja mietiskeli itseksensä, mitä vaarallista ne mahtoivatkaan ennustaa hänelle. Usein hän sitä tuumiskeli, mutta ei voinut käsittää syytä noihin omituisiin silmäyksiin. Hän muisti, että ennen olivat ihmiset kuitenkin toisinaan puhutelleet häntä ystävällisestikin ja laskeneet viatonta pilaakin hänen kanssaan. Se hitunen määrä hyvyyttä, jonka he olivat hänelle osottaneet, muistui nyt vasta oikein hänen mieleensä.
Hän mietiskeli ja mietiskeli, ja hänen kuulonsa tuli tarkemmaksi, näkönsä terävämmäksi. Eräänä päivänä sattui hänen korviinsa uusi laulu, jonka oli runoillut selkäänsä saanut sulhasmies, kujan trubaduri. Tämä ansaitsi leipänsä soittajan ja laulajan ammatilla; hänen soittokoneenansa oli kahdeksan puulusikkaa, jotka hän asetti sormiensa väliin sekä löi niitä milloin toisiansa vastaan, milloin pullistettuihin poskiinsa, milloin mahaansa. Täten hän sai aikaan soitannon, joka kyllä ei ollut erittäin kaunista, mutta kuitenkin vaati esittäjältään tavatonta sormien näppäryyttä, ja sille ominaisuudelle ymmärrettiin kujassa antaa täysi arvonsa.
Tällä soittokoneella tapasi sulhasmies säestää omatekoisia kuplettilaulujansa. Eräänä päivänä sattui Kain tulemaan erään ryhmän luo, jota sulhasmies paraillaan ilahutti taiteellansa. Kun huomasi Kainin, huudahti hän vilkkaasti:
"Hei, te kunnioitettavat vankilan-kokelaat! Minä laulan uuden laulun, jonka vast'ikään olen saanut valmiiksi leivotuksi — se pikkuruinen makupala on siis vielä aivan lämmin. Tänne kopeikka taikka pari kärsää kohden! kuunnelkaa nyt:
"Kun päivän kehä hiivskelee ikkunasta sisään,
Ihastuvat ihmislapset ikihyväksi.
Vaan jos minä joskus hiiviskelen ikkunasta…"
"Sen me jo tunnemme, sen me jo tunnemme!" huusi muuan kuulijoista.
"Kyllähän minä sen tiedän! Mutta en minä aijo tarjota teille pannukakkua ilmaiseksi, kun nimittäin ette ole vielä leivästäkään maksua antanut", vastasi sulhasmies ja asettaen kuntoon puulusikkansa rupesi taasen laulamaan:
"Minä raukka parka maailmassa tässä
Kovat olen kohtalot kokea saanut!
Isäni ja veljeni rakkaat, rakkahimmat,
Hirsipuussa hirmussa riippua saivat —
Vaan kun ma siihen jouduin, katkesi köysi…"
"Sepä oli vahinko!" arvelivat kuulijat. Ei tämäkään laulu ollut uusi, mutta kuulijat maksoivat kuitenkin kopeikkansa, sillä he uskoivat sulhasen reilu mieheksi, joka ei tulisi heitä narraamaan luvatun uuden laulun suhteen.
"Kuulkaa nyt minun kaikkein uusinta lauluani — ja muistakaakin kiittää sitä!" huusi sulhasmies ja rupesi lusikoitansa kalistelemaan sekä laulamaan: