"Kernaasti minun puolestani", sanoi Jemeljan, heittäytyen pitkäksensä maahan ja alkaen tirkistellä pilviin.
Sillä tavalla makasimme aivan äänettöminä hetkisen. Jemeljan puhalteli paksuja, sinisen harmaita savupilviä ilmaan. Minä herkuttelin ihanan ehtoisen maiseman katselemisella. Laineiden yksitoikkoinen läiskyminen rantoja vasten kuului kauas arolle.
"Sano, mitä sanot", alkoi Jemeljan yht'äkkiä, "niin hulluinta ei kuitenkaan olisi saada käsiinsä sellaista rikasta vätystä. Meneteltäisiin luonnollisesti viisaasti semmoisessa tapauksessa."
"Mitä sinä nyt taasen poriset?" sanoin minä vihastuneena.
"Poriset? Ei se ole mitään porinaa! Sellaista kyllä tehdään, usko pois! Neljäkymmentä ja seitsemän vuotta olen minä elänyt tässä maailmassa, ja kaksikymmentä vuotta olen vaivannut aivojani sillä asialla. Minkälaista on se elämä, jota minä vietän? Oikeata koiran elämää! Ei mitään syötävää, ei nurkkausta, johon päänsä kallistaisi, — huonommin kuin koira elän! Onko se ihmisenä olemista? Ei, veliseni, sitä ei kestä! Minkätähden en minä myöskin voisi elää hyvin, koska kerran muutkin elävät? Ah, ottakoon paholainen teidät, helkatin roskaväen joka sorkan!"
Sitte hän kääntyi minuun päin ja jatkoi muuttuneella äänen sävyllä:
"Erään kerran, ajatteles, olin sangen lähellä semmoista… Puuttui vaan pikkuisen, niin pikkuisen. Mutta tulin hellämieliseksi, kun minun piti tehdä se, minä tyhmä nauta; siksi minun pitäisikin oikeastaan palaa helvetin tulessa! Jos tahdot, niin kerron sen sinulle."
Minä selitin olevani halukas kuulemaan hänen historiaansa. Vetäistyänsä pari sauhua paperossistansa alotti hän seuraavasti:
"Se oli kahdeksan vuotta sitte Pultavassa, veliseni. Minulla oli konttooripaikka erään kauppamiehen luona, joka osteskeli metsiä. Vuoden ajan kävi kaikki hyvin, minä elin siivosti ja säännöllisesti, mutta rupesin sitte juopottelemaan ja hävitin kuusisataa ruplaa esimieheni rahoja. Minut vedettiin oikeuteen, sain kolme kuukautta vankeutta j.n.e. j.n.e, kaikki aivan niin kuin pitääkin."
"Vankeusaikani kuluttua olin aivan neuvoton. Mihin pitäisi minun ryhtyä? Kaupungissa tunnettiin minut ja paikan etsimiseen jossain muualla ei minulla ollut varoja, — ei edes vaatteita päälläni ollut minulla. Menin sen vuoksi erään tuttavani, erään epäilyttävä-maineisen kunnonmiehen luo, joka piti kapakkaa, asioitsi kaikellaisten lurjusten kanssa sekä avusti varkaita ynnä muuta sen tapaista kelpo väkeä. Muutoin oli hän sangen siivo ja hyväsydäminen sekä teräväpäinen ihminen. Hän oli suuri kirjain ystävä, oli lukenut äärettömän paljo sekä ymmärsi maailmaa vietävän hyvin."