Ja äkkiä tarttui hän Iljan käteen ja kumartui sitä suudellakseen.
Ilja tyrkkäsi hänet pois ja hypähti ylös tuolilta.
— Hullu! — huusi hän. — Mitä teet? Minä olen kuristanut ihmisen…
Hän pelästyi omia sanojaan ja heti lisäsi:
— Ehkä… ehkä olen paljon pahaa tehnyt näillä käsillä ja sinä tahdot suudella niitä?
— Entä sitten! — sanoi Masha, tullen hyvin lähelle häntä: — Entä sitten, jos suutelisinkin! Petruha on paljon huonompi sinua, ja kuitenkin suutelen hänen kättään joka palasta, minkä hän antaa… Minusta on se kyllä vastenmielistä, mutta hän tahtoo ja minä suutelen. Kaupantekijäisiksi näpistelee hän vielä… hävytön!
Sentähdenkö, kun hän oli lausunut nuo kauheat sanat tai siksikö, ett'ei hän ollut sanonut kaikkea, tunsi Ilja mielensä äkkiä kevyeksi ja iloiseksi. Hän hymyili ja sanoi hiljaa ja ystävällisesti tytölle:
— Olkoon menneeksi, koetan taivuttaa setää! Olen varma, että hän suostuu! Lähdet hänen kanssaan toivioretkelle… Rahaakin annan sinulle… ja sedänkin käsken antamaan…
— Kuinka hyvä sinä olet! — huudahti Masha, heittäytyen hänen kaulaansa.
— Herkeä! Et saa niin tehdä! — totisena sanoi Ilja. Kun minä kerran olen sanonut, että menet, niin asia on päätetty. Rukoiletko minun puolestani, Masha?…
— Sinunko puolestasi? Jumalani!