— Mitä, sinä… ilkiö!… — vastasi tämä.
— Kuule… minä… olen huono ihminen, — sanoi Ilja, ja Hänen äänensä vavahti, samalla kun hän mielessään mietti, sanoako hänelle kaikki tai olla sanomatta?
Masha ojensihe suoraksi ja hymyillen katsahti häneen.
— Kukaan ei ole sinua kurittanut, siinä vika!…
— Ei, odotahan! — huudahti Ilja.
— En minä jouda odottamaan, — sanoi Masha juosten hänen luoksensa ja rukoilevasti jatkaen kiireesti.
— Kuule, Ilja-kulta, — pyydä sinä setääsi ottamaan minut mukaansa, pyydäthän! Olen sinulle niin kiitollinen, jos sen teet!
— Minne? — väsyneesti kysyi Lunjeff ollen ajatuksissaan ja oikein ymmärtämättä häntä.
— Mukaansa, ystävä rakas! Pyydäthän? Hän pani kätensä ristiin ja seisoi hänen edessään kyyneleet silmissä.
— Kuinka hauskaa olisi! — sanoi tyttö huoaten. — Kulkea keväällä… ketoja ja metsijä… yhä kauemmaksi! Päivät päästään, ajatteles sitä, untakin näen yöllä, että kuljen… Hyvä ystävä, sano sedällesi, että hän ottaisi minut mukaansa! Hän kyllä noudattaa pyyntöäsi! En syö hänen leipäänsä… kerjään armopaloja! Kyllä minulle annetaan, sillä olen niin pieni… Iljusha! Tahdotko tehdä sen? Suutelen kättäsi siitä!…