— Istuitteko kauan Plevnassa?
— Kunnes ruvettiin huutamaan, että on tapahtunut murha.
— Ja mihin sitten menitte?
— Katsomaan murhattua. — Näkikö teidät joku… puodin luona?
— Sama poliisi näki… hän ajoi minut pois… vieläpä tyrkkäsikin minua…
— Hyvä! — sanoi tutkintotuomari ja kysäsi sitten äkkiä huolimattomasti, ihan kuin sivumennen:
— Ennen vai jälkeen murhan tapahtumista te kysyitte poliisilta kelloa?
Ilja ymmärsi kysymyksen. Hän käännähtihe kiivaasti tuolilla, kiukustuneena tuohon mieheen, jolla oli yllä lumivalkonen paita, hänen hienoihin, hoikkiin sormiinsa, kultasankaisiin silmälaseihinsa ja tummiin silmiinsä. Hän vastasi hänelle kysymyksellä:
— Mutta kuinka sen tietäisin? Tutkintatuomari yskähti kuivasti ja hieroi käsiään yhteen niin, että sormet raksahtelivat.
— Erinomaista! — tyytymättömällä äänellä sanoi hän… Mainiota!…
Niin…