— Näitkö!
— Häh?
— Näitkö pirun? — huudahti hiljaa Jaakko juostuaan hänen luoksensa.
Vaan hänen toverinsa sulki taas silmänsä eikä vastannut.
— Pelästyitkö? — kysyi Jaakko, nykien häntä hihasta.
Varropas! — äkkiä, salaperäisesti virkkoi Ilja. — Minä… juoksen vähäksi aikaa ulos… niinhän? Mutta älä puhukaan isällesi mitään lupaatko?
— Lupaan! Mutta juokse sitten tänne… Epäluulonsa ajamana poistui Ilja juosten ravintolasta, ja jo hetken päästä oli hän maakerroksessa. Varovasti, hiljaa, kuten hiiri, hiipi hän laipiossa olevalle raolle ja uudestaan painautui siihen. Vanhus eli vielä, — hän korisi… Vaan Ilja ei nähnyt häntä; kuolevan ukon ruumis venyi lattialla kahden elävän, tumman olennon jaloissa. Hämärässä näyttivät ne yhdeltä ainoalta, muodottomalta olennolta. Sitten näki Ilja, että hänen setänsä polvillaan ukon vuoteen vieressä piti käsissään tyynyä ja kiiruusti ompeli sitä kiinni. Kuului selvästi rihman nitinä, kun sitä vedettiin vaatteen läpi. Petruha seisoi Terentin takana kumartuneena hänen ylitsensä. Nyt hän pudisti hiuksiaan ja moittivasti kuiskasi:
— Joutuin… rujokas… Sanoinhan sinulle, että pidä varalta rihmaa neulan silmässä… Mutta ei… piti vielä se nyt tehdä… Voi sinua, vokkelo! Osasitkohan hyvin tarkastaa… No, anna sen jo olla! Kyllä jo riittää!… Kuuletko? Mutta toinnu jo, hölmö.
Petruhan tyyni kuiske, kuolevan katkonaiset huokaukset, rihman nitinä ja tippuvan veden valittava ääni, joka syntyi sen juostessa ikkunan alla olevaan kuoppaan, kaikki nuo äänet yhdessä saivat aikaan huminan, joka huumasi pojan päätä. Hän hiljaa loittoni seinän vierestä ja poistui maakerroksesta. Iso, musta laikka pyöri, kuten pyörä, hänen silmissään ja hurisi, josta Iljan päätä rupesi pyörryttämään ja mieltä ellostelemaan. Rappuja noustessaan ravintolaan, piti hän lujasti kiinni kaidepuusta ja töintuskin jaksoi nostella jalkojaan, ja saavuttuaan ovelle, pysähtyi hän siihen ja rupesi hiljaa itkemään. Jaakko hyöri hänen ympärillään puhuen hänelle jotakin. Sitten tyrkättiin häntä selkään ja Perfishkan ääni kuului:
— Kuka — ketä? millä — minkätähden? Mitä? Kuoliko? Ah… pir-ru!… — Ja tyrkättyään taas Iljaa, riensi suutari sellaisella vauhdilla rappusia alas, että portaat ruskivat hänen jalkojensa alla. Alhaalla kuului hän vielä kovasti ja valittaen huudahtavan:
— Jo nyt jotakin!