— Hyvä on! Minä lähden… Mutta pitäkää silmällä tuota poikaa, sen neuvon annan teille… Hän uhkaa veitsellä… he, he! Hänen isänsä on pakkotyössä… he, he!
— Ulos!
Ja taas syntyi hiljaisuus puodissa. Ilja tunsi jotakin vastenmielistä: hän luuli, että pitkin hänen kasvojaan mateli jotakin. Hän kuivasi kädellään kyyneleet kasvoiltaan ja huomasi, että isäntä katsoi pulpettinsa takaa häneen terävästi ja läpitunkevasti. Silloin hän nousi ylös ja astui horjuvin askelin ovelle, tavalliselle paikalleen.
— Seis, odota hiukan! — sanoi isäntä. Olisitko todellakin voinut lyödä häntä veitsellä?
— Olisin kyllä! — hiljaa, vaan varmasti vastasi poika.
— Vai niin… Isäsihän kuuluu olevan pakkotyössä. Mistä hän sinne joutui? Murhastako?
— Murhapoltosta…
— On sitä syytä siinäkin…
— Karp tuli puotiin istuutui hiljaisesti jakkaralle oven viereen ja rupesi katselemaan kadulle.
— Kuulehan Karpushka! — sanoi isäntä, katsoen hymyillen, häneen. —
Äsken annoin Mihailille lähtöpassit…