Kyttyräselkä pelästyi Iljan vihaa. Hän istui vähän aikaa ääneti tuolilla hangaten kädellään kyttyräänsä ja katsoen veljenpoikaansa silmät suurina, joissa kuvastui odotusta ja pelkoa. Ilja, huulet yhteen puristettuina, tuijotti kattoon. Terenti katsoi tarkkaan hänen kähärätukkaista päätänsä, kauniita, vakavia kasvojansa, joissa ylähuulta peitti, pienet viikset, ja uhmailevaa leukaa, tarkasti hänen leveätä rintaansa ja vankkaa, hyvin muodostunutta vartaloaan ja sanoi sitten hiljaa, huoaten:
— Sinusta on tullut pulska poika!… Maalla juoksisivat tytöt joukolla perästäsi… Pitäisi muuttaa takasin maalle…
Ilja vaikeni.
— N-niin… Siellä vasta voisit viettää elämää! Minä antaisin sinulle rahoja ja avaisin kaupan sinulle… ja sitten naisit rikkaan!… he he! Silloin luistaisi elämäsi, kuin reki alamäessä.
— Mutta minä ehkä tahtoisin mäelle! sanoi Ilja synkästi.
— Tietysti mäelle! — puuttui puhumaan Terenti.
— Tarkotin näet, että elämäsi tulee kevyeksi ja se nousee ylöspäin, mäelle asti…
— Mutta minne sitten mäeltä? — kysyi Ilja.
Kyttyräselkä katsahti häneen ja rupesi tirskuen nauramaan. Sitten rupesi hän taas puhumaan, vaan Ilja ei enää kuunnellut häntä. Hän muisteli kokemuksiaan viime aikoina ja mietti, kuinka ihmeellisen tarkasti kaikki tässä maailmassa sopi toiseensa, aivankuin rihmat verkossa. Sattumat ympäröivät ihmisen ja vievät hänet minne tahtovat, kuten poliisi rikollisen. Hän oli kauan aikonut muuttaa pois tästä talosta, elääkseen yksin, — ja nyt tuli hänelle sopiva tilaisuus siihen! Hän mietti juuri, kuinka hän järjestäisi elämänsä tulevaisuudessa, kun äkkiä huoneen ovea kolkutettiin ja Terenti säikähtäen hypähti paikaltaan.
— Avaa ovi! — huusi Ilja vihasesti sedälleen.