— Hän pitää siitä! Minusta on myös hauska tehdä kasvoni milloin minkäkin näköiseksi…
Gavrikin sisar miellytti suuresti Iljaa, ja kuten ennen Tatjana
Vlasjevnaa, ajatteli hän usein häntä.
"Sellaisen vaimon kuin saisi… Hän on varmaan sielukas…"
Kerran toi tyttö tullessaan paksun kirjan, ja sanoi veljelleen:
— He! Lue… Se on hyvin hauska…
— Mikä se on? Saanko luvan katsoa? kysyi Ilja kohteliaasti.
Hän otti kirjan veljensä kädestä ja ojensi sen Lunjeff'ille, sanoen:
— Don Quixote… Kertomus eräästä hyvästä ritarista…
— Ahaa! Ritareista olen paljon lukenut, — sanoi Ilja rakastettavasi! hymyillen ja vilkaisten hänen kasvoihinsa. Hän rypisti kulmakarvojaan ja sanoi kuivasti:
— Te olette lukenut satuja, vaan tämä on mainio, syvämietteinen kirja. Siinä kuvataan miestä, joka oli pyhittänyt itsensä suojellakseen onnettomia, sorrettuja… miestä, joka aina oli valmis uhraamaan oman elämänsä toisten onnen vuoksi, — ymmärrättekö? Kirja on kirjotettu leikilliseen tapaan, vaan sitä vaativat sen ajan olot, jolloin se on kirjotettu… Se on luettava tarkasti, miettien.