— Vjera on paennut…
Hän istui tuolille, nojasi käsivarttaan tiskiin ja hiljaa viheltäen katseli kadulle. Hänen kasvonsa olivat kuin kivettyneet, vaan pienet, vaaleat viikset liikkuivat kuin kissalla.
— Yksinkö vai jonkin kanssa? — kysyi
Ilja.
— En tiedä… Kolmatta päivää on hän jo ollut kateissa…
Ilja katsoi ääneti häneen. Paavalin rauhallinen kasvojen ilme ja ääni eivät ilmaisseet, minkä vaikutuksen Vjeran pako oli tehnyt häneen. Mutta sen hän huomasi, että tuossa tyyneydessä piili jokin järkähtämätön päätös.
— Mitä olet aikonut tehdä? — kysyi hän hiljaa, huomatessaan, ettei Paavali aikonut puhua. Silloin lakkasi Gratsheff viheltämästä ja, kääntyen toveriinsa, virkkoi lyhyesti:
— Työntää veitsen häneen…
— Taas tuo entinen juttu, — huudahti Ilja vihaisesti, tehden kädellään kieltävän liikkeen.
— Hän on särkenyt sydämeni, sanoi Paavali puoliääneen. — Tässä on veitsi.