— Älä puhu minulle Ilja! — sanoi Paavali taas tyynesti ja hiljaa. — Usko tahi ole uskomatta, vaan älä härsytä minua… Kohtalo on jo tarpeeksi minua härsyttänyt…
— Mutta ajattele ensin, hullu… — alkoi Ilja lempeästi kehottaen.
— Olen ajatellut yli kaksi vuotta… Kaikki on perinpohjin mietittyä… Muuten lähden tieheni… Ei maksa vaivaa puhua kanssasi… sillä olethan sinä kylläinen ihminen etkä siis sovi minulle…
— Lopeta jo vihdoinkin nuo tyhmyytesi! — huusi Ilja miettien.
— Minun taas sekä sieluni että ruumiini on nälkäinen…
— Minua kummastuttaa, kuinka omituinen käsitys on ihmisillä asioista! — sanoi Ilja ivallisesti, kohauttaen olkapäitään. — Nainen on niille kuin elukka… hevonen! Tahdotko vetää minua? Hyvä, sitten en lyö sinua! Etkö tahdo vetää? Sitten saat maistaa ruoskaa!… Mutta piru vieköön, onhan nainenkin ihminen ja hänellä on oma luonteensa…
Paavali katsahti häneen ja nauroi käheästi.
— Entä mikä minä olen? Enkö minäkin ole ihminen?…
— Mutta sinun kai täytyy olla oikeudenmukainen?
— Mene hiiteen oikeudenmukaisuuksinesi! — huusi Gratsheff raivosti, hypähtäen ylös tuolilta. — Ole sinä oikeudenmukainen… onhan se helppoa sille, joka on kylläinen… Hyvästi!