Hän riensi ulos puodista ja otti ovessa äkkiä lakin päästään. Ilja juoksi hänen perästään, vaan Gratsheff oli jo kaukana yhä pitäen lakkia kädessään ja kiivaasti huiskuttaen sitä.
— Paavali! — huusi Lunjeff. — Odota!
Hän ei pysähtynyt, ei edes katsonut taakseen, ja katosi kulman taakse. Ilja palasi verkkaan puotiin tuntien, että hänen kasvonsa hehkuivat toverinsa sanoista, kuin olisi hän seisonut kuuman uunin edessä.
— Kuinka hän oli ilkeä! — kuului Gavrik sanovan.
Ilja hymähti.
— Kenen hän aikoi pistää kuoliaaksi? kysyi Gavrik, astuen tiskin luo. Hän piti käsiään selän takana ja hänen rokonarpiset kasvonsa olivat punaset.
— Vaimonsa, — vastasi Ilja ja katsoi poikaan.
Gavrik oli vähän aikaa vaiti, tuli sitten salaperäisen näköiseksi ja sanoi hiljaa, miettivästi:
— Meidän naapurin rouva tappoi jouluna miehensä rotanmyrkyllä…
Mies oli räätäli… ja se tapahtui sentähden, että hän joi aina…
— Sattuu sellaista… — sanoi Lunjeff, hitaasti ajatellen yhä
Paavalia.