— Tarkastuksessa löydettiin se häneltä… — sanoi kumeasti
Gratsheff.
— No, sitten on asia selvillä, — sanoi Ilja katkerasti nauraen. —
Ja kun hän kerran on vankilassa, niin ei hän sieltä hevillä pääse…
Kun Masha oli päässyt selville, ettei asia häntä koskenut, hymyili hän ja sanoi hiljaa:
— Kunpa panisivat minutkin vankilaan… Paavali katsahti ensin häneen, sitten Iljaan.
— Etkö tunne häntä? — kysyi Ilja. Muistatko Mashaa, Perfishkan tytärtä?
— Vai niin, — virkkoi Paavali välinpitämättömästi ja kääntyi poispäin Mashasta, vaikka tämä, hänet tunnettuaan, hymyili hänelle.
— Ilja! — sanoi Gratsheff synkästi. Mutta jos hän on tehnyt sen minun tähteni? Hän puhui välistä sinnepäin…
— Minä en tiedä, kenen tähden hän on sen tehnyt, sinunko tähtesi vaiko itsensä tähden… se on nyt samantekevää! Hänen virtensä on veisattu…
Lunjeff ei ollut vielä ehtinyt tointua siitä, mitä oli kuullut.
Unisena, peseytymättömänä, tukka pörrössä, istuutui hän sänkyyn
Mashan jalkopäähän ja tuijotti milloin häneen milloin Paavaliin,
tuntien samalla olevansa kuin kuumeessa.
— Minä tiesin, — sanoi hän verkkaan, ettei tuo… juttu saa hyvää loppua.