Hän vaikeni ja kalpeni.
— Entä sitten? — kysyi Paavali.
— Ei mitään… ei ole nyt siitä kysymys!… — mutisi Ilja.
— Sinä puhut aina itsestäsi… — huomautti Paavali.
— Kenestä sitten puhut sinä? — kysyi Ilja ivallisesti. — Sinä puhut Vjerasta! Ketä liikuttaa hän, sinuako vai minua? En puhu yksistään itsestäni, puhun kaikista… sillä ajattelen kaikkien asemaa…
— Lähden tieheni, — sanoi Gratsheff, nousten tuolilta.
— Kuule! — huusi Ilja. — Ymmärrä minua oikein äläkä suutu… Minäkin olen sorrettu, ja sorrettujen tulee ymmärtää toisiaan, suoriutuaksensa sortajasta…
— Tuntuu, kuin olisin saanut kivestä iskun päähäni… en ymmärrä mitään! Säälin Vjeraa… kaikki muu on minusta yhdentekevää… Mitä pitää minun tehdä? Sitä en tiedä…
— Et voi tehdä mitään! — sanoi Ilja varmasti. — Kun hän kerran on joutunut kiinni, tuomitaan hänet. Häneltä on löydetty selvät todistukset…
Gratsheff istui taas tuolille.