— Ei, tänään emme tee kauppaa! Paavali, lähtekäämme mekin kävelemään!

— Minä lähden poliisikonttoriin, — sanoi Gratsheff, tullen taas synkän näköiseksi, ehkä saan luvan puhutella häntä…

— Mutta minä lähden kävelemään!

Reippaasti kulki hän katua kiiruhtamatta, ajatellen tyttöä ja vertaillen häntä niihin ihmisiin, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä tätä ennen. Hänestä oli selvää, että tuo tyttö oli parempi kuin yksikään niistä, ja parhaiten oli kohdellut häntä. Hänen muistossaan kaikuivat hänen anteeksipyyntönsä sanat, hän kuvitteli mielessään hänen kasvojansa, laajentuneine sieraimineen, hänen kasvojansa, joiden jokainen piirre ilmaisi lujaa pyrkimistä jonnekin…

Ja kuinka tylysti hän kohteli minua alussa! — ajatteli hän hymyillen ja ihmetteli, miksi hän, lainkaan häntä tuntematta, kohteli häntä niin kylmästi ja ylpeästi, vaikkei ollut juuri mitään edes puhellutkaan hänen kanssaan…

Iljan ympärillä kiehui elämä. Koulupoikia kulki nauraen ja puhellen, rattaita ja vankkureita ajoi jyristen hänen ohitsensa, ja hänen edellään kulkea nilkutti muuan kerjäläinen, puujalka kovasti kolkkaen katukivitykseen. Kaksi vankia vartijan saattamana kantoi korennolla korvoa, jossa oli jotakin. Eräs hedelmäin myyjä kulki ohi huutaen: maukkaita päärynöitä, mehukkaita päärynöitä!… Ja hänen perästään kulki laiskasti, kieli pitkällä, pieni koira… Jyrinä, tärinä, huudot, jalkojen töminä… kaikki suli yhteen kiihottavaksi meluksi. Ilma oli täynnä kuumaa tomua, joka kutkutti sieraimia. Kirkkaalla, sinisellä taivaalla säteili aurinko, valaen lämmintä hohdettaan kaikkialle. Lunjeff katsoi kaikkea tätä sellaisella mielihyvällä, jollaista ei koskaan ennen ollut tuntenut. Kaikki näytti hänestä nyt erityiseltä, mieltäkiinnittävältä. Tuossa kulkee nopeasti, miltei hypähdellen, nuori, kaunis, punaposkinen tyttö ja katsoo Iljaan niin ystävällisesti, kuin tahtoisi hänelle sanoa:

— Oletpa sinä komea poika!

Lunjeff hymyili hänelle.

Muuan ajuri kohottaa lakkiaan ja kääntyy kuskipukilla puhutellakseen erästä paksua rouvaa, joka seisoo katukäytävällä:

— Se on liian vähän, rouvaseni, lisätkää viisi kopeekkaa…