— Onko se rauhallinen?
Terenti mietti, ikäänkuin jotakin kuunnellen. Sitten sanoi hän:
— Se on vaiti… Lunjeff naurahti.
— Rukous, jos se kerran lähtee puhtaasta sydämestä, keventää aina ihmisen mieltä, sanoi kyttyräselkä hiljaa, vaan varmalla äänellä.
Ilja nousi tuolille ja astui akkunan luokse. Leveitä, sameavetisiä puroja juoksi katukäytävän vieressä; kivistöllä, kivien välissä, oli pieniä vesilätäköitä; vesipisarain pudotessa niihin värähtelivät ne, jolloin koko kivistö näytti värähtelevän. Iljan puotia vastapäätä oleva talo oli synkän näköinen, märkä, sen ikkunat olivat himmenneet, niin ettei niistä voinut nähdä huoneissa olevia kukkia. Katu oli tyhjä ja hiljainen, — vain sade rapisi ja purot lorisivat. Yksinäinen kyyhkynen istui räystään alla ikkunalaudalla, ja koko katu huokui kosteutta ja raskasta ikävää.
"Syksy tekee tuloaan", — välähti Lunjeff'in ajatuksissa.
— Millä sitten muulla voi ihminen puhdistautua, jollei rukouksella? — sanoi Terenti, avaten yhtä säkeistään.
— Liian on yksinkertaista, — huomautti Ilja synkästi, kääntymättä edes setäänsä päin. — Tehdään syntiä, rukoillaan — ollaan puhtaita! Aletaan taas tehdä syntiä…
— Minkätähden? Tulee elää nuhteettomasti…
— Miksi?