— Tuolla myrhalla voitelevat he pyhiä päitään…
— Ni-in, — virkkoi Ilja pitkään. — No, entä… kevenikö sydämesi?
Terenti vaikeni vähän, ojensihe tuolilla ja sanoi matalalla äänellä
Iljaan kääntyen:
— Sanon vertauksella: kuten kenkä jalkaa, painoi sydäntäni tuo vasten tahtoani tekemäni synti… Sanon vasten tahtoani tekemäni, sillä jollen silloin olisi totellut Petruhaa, olisi hän ajanut minut tielle! Aivan varmaan olisi hän ajanut!… Tai mitä arvelet?
— Niin kai! — myönsi Ilja.
— Niinpä niin… mutta kun olin lähtenyt matkalle, niin heti keveni mieleni… Kulkiessani puhun: Herra, näetkö? Olen menossa pyhimystesi luokse… Tiedän olevani syntinen…
— Selvitit siis tilisi? — kysyi Lunjeff hymyillen.
— Se on Hänen tahdossaan! En tiedä, kuinka hän kuulee rukoukseni! — sanoi kyttyräselkä, kohottaen kätensä ylöspäin.
— Entä omatuntosi, kuinka on sen laita?
— Mitä — kuinka?