— Yhtä hyvin kuin sinä ja Petruha… Terenti rupesi miettimään, ja uudestaan vaipui hänen päänsä alas.
— Paljonko Petruha jätti antamatta? kysyi Ilja.
— Noin seitsemänsataa… — sanoi Terenti huoaten. Vai yli kymmenentuhatta!
Lunjeff oli vaiti. Hänestä oli vastenmielistä nähdä setänsä huolestuneita, hämmästyneitä kasvoja.
— Missähän hänellä lienee sellainen raha-aarre ollut kätkettynä? — kysyi kyttyräselkä ajatuksissaan. — Olimmehan me ottavinamme kaikki… Mutta kenties Petruha jo silloin petti minut… vai mitä arvelet?
— Ei puhuta siitä! — sanoi Ilja synkästi.
— Eipä siitä enää kannata puhua! — myönsi Terenti raskaasti huoaten.
Mutta Lunjeff rupesi ajattelemaan ihmisten ahneutta ja sitä, kuinka paljon rikoksia ihmiset tekevät rahan tähden. Mutta pian ajatteli hän, että annappa hänellä olisi paljon rahaa, — kymmeniä, satoja tuhansia, niin hän näyttäisi ihmisille! Hän pakottaisi heidät kulkemaan nelinryömin edessään, hän… Kostonajatuksistaan kiihtyneenä iski hän nyrkkinsä pöytään, — hätkähti iskusta, katsahti setäänsä ja huomasi hänen katsovan häntä pelästynein silmin, suu puoliksi avoinna.
— Olen ajatuksissani, — sanoi hän synkästi Terentille, nousten pöydän takaa.
— Sattuuhan sitä, — myönsi kyttyräselkä epäluuloisesti.