— Etkö näe, että kaikki kävijät ovat poistuneet?
— En ole nähnyt… Hyvästi, Paavali! Käyhän Jaakon luona…
— No, no — ulos nyt! — huusi vahtimestari.
— Tule Herran tähden pian takaisin! pyysi Gratsheff.
— Johan olen sanonut, että teidän täytyy erota!
Ja vahtimestari seurasi Iljaa, mutisten: — Mokomia roikaleita!…
Käyvät täällä ja piiloutuvat nurkkiin…
Lunjeff hiljensi kulkuaan, ja kun vahtimestari oli ennättänyt hänen rinnalleen, sanoi hän tyynesti, vaan myrkyllisesti:
— Ole kiljumatta tai muuten sanon: hutsh, koira!
Vahtimestari pysähtyi äkkiä, vaan Lunjeff kiiruhti ulos ovesta, tuntien omituista tyydytystä siitä, että oli loukannut tuota miestä…
Kadulla vaipui hän mietteisiin ystäviensä kohtalosta. Paavali oli lapsuudesta asti kuleksinut maailmaa, istunut vankeudessa, tehnyt kovaa työtä… Kuinka paljon nälkää, vilua, lyöntejä oli hän saanut kärsiä! Ja lopuksi oli hän joutunut sairashuoneeseen… Tuskinpa Mashakaan saa koskaan maistaa onnellista elämää. Samoin Jaakko… Kuinka saattaa Jaakko kestää tässä maailmassa?…