Tatjana Vlasjevnan vihertävät silmät välähtivät vihasta ja hän huudahti:
— Se on aivan tavallista eikä siinä ole mitään merkillistä!
Luuletko montakaan vaimoa olevan, jotka eivät petä miehiänsä?
Vain rumat ja sairaat… Kaunis nainen tahtoo aina olla jossakin
rakkausseikkailussa…
Koko aamun "valisti" hän Iljaa, kertoen huolettomasti eri juttuja, jolloin vaimot olivat pettäneet miehiään. Esiliina edessään ja punanen röijy yllään hyöri hän hihat ylös käärittyinä kyökissä kevyesti ja sukkelasti kuin lintu, valmistaen miehelleen lihapalleroita, ja hänen sointuva äänensä kuului keskeymättä Iljan huoneeseen.
— Luuletko sinä, että, kun on mies, se on kyllin naiselle? Mutta saattaa joskus tapahtua, ett'ei mies miellytä häntä, vaikka hän pitäisikin hänestä. Ja lisäksi — eihän mieskään paljon välitä pettäessään vaimoaan, kun vaan sopiva tilaisuus sattuu… Samoin naisestakin on ikävää koko ikänsä ajatella vain — mieheni, mieheni, mieheni! Ja aina on hauskaa huvitella toistenkin kanssa. Saahan siten tietää, millaisia miehet ovat, mikä on ero niiden välillä. Löytyy monenlaista sahtiakin… tavallista sahtia, baijerilaista-, katajanmarja-, karpalosahtia… Ja tyhmää on aina juoda tavallista sahtia…
Ilja kuunteli, juoden teetä, ja hänestä tuntui kuin siinä olisi ollut jokin katkera sivumaku. Tuon naisen sanoissa oli jotakin vastenmielistä, joka oli hänelle uutta. Tahtomattaan muistui hänen mieleensä Olympiada, hänen täyteläinen äänensä, tyynet liikkeensä, hänen tuliset sanansa, joissa kuulosti usein sydäntä liikuttava voima. Tosin oli Olympiada vain sivistymätön nainen, joka olisi sopinut vaimoksi jollekin rihkamatavarakauppiaalle, yksinkertainen nainen. Siksipä lienee hän siveettömyydessäkin ollut yksinkertaisempi… Osaamatta mitään vastata Tatjana Vlasjevnan sanoihin, pakotti Ilja itsensä hymyilemään. Hänen mielensä kävi surulliseksi, kuunnellessaan emännän puhetta, ja vihdoin virkkoi hän miettivästi:
— En odottanut tapaavani teidän puhtaassa elämässänne sellaisia tapoja…
— Tavat ovat samanlaisia joka paikassa. Ihmiset tekevät tavat, ja ihmiset tahtovat vain yhtä — elää hyvästi. Ihminen tahtoo elää ihmisten tavoin: tyynesti, mukavasti, kylläisenä, vaan siihen tarvitaan rahaa. Rahaa saadaan perinnön, onnen kautta tahi työllä. Kellä on arpajaislippu, hän saattaa toivoa onneen. Kauniilla naisella on luonnon antama voittolippu — kauneus. Kauneudella voidaan paljon voittaa! Kenellä ei ole rikkaita sukulaisia, arpajaislippuja tahi kauneutta, hänen täytyy tehdä työtä. Mutta tehdä koko ikänsä työtä, on kurjaa… Minä teen työtä, vaikka minulla on kaksi arpajaislippua, Mutta minä päätin pantata ne, saadakseni rahaa sinun kauppasi perustamiseen… Kaksi arpajaislippua on liian vähän! Lihapalleroiden paistaminen ja näppylänaamaisen poliisitarkastajan suuteleminen käy ajan oloon ikäväksi!… Niinpä rupesi mieleni tekemään suudella sinua…
Hän katsahti veitikkamaisesti Iljaan ja kysyi:
— Eikö se ole sinusta vastenmielistä?… Miksi katsot minuun niin vihaisesti?
Ilja seisoi huoneensa ovella, kulmakarvat rypyssä. Taljana Vlasjevna astui hänen luoksensa, laski kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi uteliaan näköisenä hänen kasvoihinsa.