"Hyvin yksinkertaisesti. Piti kiinni entisistä vaatimuksistaan tahtomatta ollenkaan kuulla mistään muusta. Kaikki on kuten ennen. Sen verran vaan, että hän ei ennen juonut, mutta nyt alkoi juoda… Ota ulos leivät, minä käyn nukkumaan."
Hiljaisuus valtasi leipomon. Lamppu savusi, uuninluukku narisi silloin tällöin ja valmiiden leipien kuori rosahti haljetessaan. Kadulla vastapäätä akkunaamme yövahdit puhelivat keskenään. Vielä jokin eriskummallinen ääni aika ajoittain tuli kuuluviin kadulta, se oli aivan kuin jossakin olisi puodin kyltti narissut tahi ihminen ähkinyt.
Minä otin leivät ulos uunista ja paneuduin levolle, mutta en saanut unta ja kuunnellen yöstä lähteviä ääniä lojuin puoliavoimin silmin. Äkkiä näen, miten Konovalov äänettömästi kohoaa ylös lattialta, menee hyllyn luo, ottaa sieltä Kostomarovin kirjan, aukaisee sen ja kohottaa silmiensä eteen. Saatoin selvästi erottaa hänen miettiväiset kasvonsa ja minä seurasin hänen liikkeitänsä, näin kuinka hän kuljetti sormiansa pitkin rivejä, pudisti päätänsä, käänsi uuden lehden ja katselee uudestaan tarkkaavaisena sitä, mutta sitten kääntää silmänsä minuun. Hänen miettiväisillä, paisuneilla kasvoillansa oli kummallisen jännittynyt ja kysyväinen, minulle aivan outo ilme, joka kauvan pysyi minuun suunnattuna. En voinut pidättää uteliaisuuttani, vaan kysyin häneltä, mitä hän hommaa?
"Ah, minä luulin sinun nukkuvan", sanoi hän hämillään ja astui sitten luokseni kirja kädessä, istuutui viereeni ja alkoi epäröiden puhua: "Minä näet tahdon kysyä sinulta, onko sellaista kirjaa, jossa sanotaan, miten pitää elää? Sellaista, josta saisi nähdä, mitkä teot ovat vahingollisia ja mitkä itsessään vaarattomia. Minä, kuten tiedät, aina sekaannun teoissani… Se mikä minusta alussa näyttää hyvältä… päättyykin lopuksi huonosti. Niin kuin esimerkiksi Kapkan kanssa." Hän hengitti välillä ja jatkoi rukoilevalla äänellä: "Niin, etsi, ole hyvä, minulle sellainen erilaisia tekoja käsittelevä kirja ja lue se minulle."
Seurasi hetken äänettömyys.
"Maksim!"
"Mitä?"
"Kuinka kovasti Kapitolina haukkui minua."
"No, sehän on jo lopussa… Riittää jo sinulle…"
"Tietysti, ei nyt enää mitään hätää ole… Mutta miten se on, sano minulle, onko hän oikeassa?"