"Lörpötystä."
"Ei, tarkoitan totta"… sanoi hän nyökäyttäen vakuuttavasti päätänsä.
Minä koetin kaikin voimin kitkeä pois hänestä tällaiset vaaralliset ajatukset. Mutta kaikesta, mitä hänelle sanoin, löysi hän vaan vahvistusta sille mielipiteelleen, että hän ei ole kelvollinen elämään.
Hän alkoi muutenkin nopeasti ja pelottavalla tavalla muuttua aina siitä hetkestä alkaen, kun hän näki Kapitolan. Hän kävi miettiväiseksi, menetti kaiken mielenkiintonsa kirjoihin, ei tehnyt enää työtä entisellä innolla, tuli yhä vaiteliaammaksi ja umpimielisemmäksi.
Työstä vapaana ollessa hän lojui lattialla ja katseli lakkaamatta kattoon. Hänen kasvonsa olivat entistä kalpeammat ja pöhöttyneet ja hänen silmänsä olivat kadottaneet entisen lapsellisen kirkkaan loisteensa.
"Sasha, mikä sinua vaivaa", kysyin häneltä.
"Ryyppytuuli alkaa tulla", vastasi hän aivan yksinkertaisesti. "Kohta minä ratkean… s.o. alan latkia viinaa, poltto sisässäni on jo alkanut… Minun aikani on taasen tullut… jos tuota Kapkan juttua ei olisi tapahtunut, niin minä olisin vielä ehkä kestänyt jonkun aikaa. Mutta siitä jutusta ei enää pääse… Kuinka minulle saattoikaan sellaista tapahtua. Minä tahdoin tehdä ihmiselle hyvää — ja äkkiä — pelkkää mielettömyyttä! Totta tosiaan, veli hyvä, elämässä tarvitaan kovasti järjestystä teoissa. Ja eikö tosiaankin voitaisi ajatella sellaista lakia, joka pakottaisi kaikki ihmiset tekemään samalla tavoin, aivan kuin yksi ihminen, pakottaisi ymmärtämään toinen toisiansa? Sillä aivan mahdoton on elää tällä tavoin, erillään toinen toisistaan! Eivätkö viisaat ihmiset todellakaan ymmärrä sitä, että ensinnä on välttämätöntä saada järjestys aikaan maailmassa, ihmiset on saatettava valkeuteen? Ah — te viisaat!"
Ollen aivan näiden maailmanjärjestystä koskevien ajatuksiensa vallassa ei hän halunnut kuunnella minun puheitani. Minä huomasin myöskin, että hän alkoi vähitellen vieroa minua. Kerran kuultuaan sadannen kerran minun maailman uudestaanmuodostamissuunnitelmani hän hieman suuttui minuun ja sanoi: "Lakkaa jo! Kyllähän sinä osaat…. Olen jo tarpeeksi kuullut sinun puheitasi. Eihän tässä ole kysymys elämästä, vaan ihmisestä. Ymmärrätkö, että ennen kaikkea muuta on kysymys ihmisestä? Niin, ja muusta ei olekaan kysymys. Sinun puheesi mukaan tulisi ihminen yhä edelleen pysymään sellaisena kuin hän on nyt, senkin jälkeen kun kaikki muu on muutettu ja järjestetty. Mitähän siitäkin on hyötyä… En, ensiksi pitää ihminen muuttaa alusta loppuun saakka, hänelle pitää näyttää tie oikeaan elämään. Pitää laittaa niin, että hänen elämänsä käy valoisaksi ja vapaaksi — kas sitä kaikkea on sinun puuhattava ihmisen hyväksi. Opeta häntä kulkemaan omaa tietänsä…"
Minä vastustin häntä, mutta hän tuli vaan katkeraksi ja huudahti ikävystyneenä: "Ah, anna minun olla rauhassa!"
Kerran hän jostakin syystä meni ulos illalla eikä tullut takaisin työhön yöllä eikä seuraavana päivänäkään. Hänen asemastansa ilmestyi isäntä leipomoon huolestuneen näköisenä ja ilmoitti: