"Sashamme on tullut villiksi. Hän istuu 'Tupalassa'. Täytyy hakea uusi leipoja."
"Ehkä hän tulee takaisin."
"Silloin saat odottaa kauvan… Kyllä minä hänet tunnen."
Minä menin "Tupalaan". — Kapakkaan, joka oli hyvin viekkaasti järjestetty erääseen kivijalkaan. Sen erikoisena tunnusmerkkinä oli, että siellä ei ollut akkunoita, Vaan valoa tuli sinne katossa olevasta aukosta. Siellä sisällä oli aina vaan tupakan ja viinan tuoksua, ja se oli melkein aina täynnä epämääräistä, vakinaista tointa vailla olevaa väkeä. Pitkät päivät nämä ihmiset vetelehtivät kapakassa ja sen ympäristössä etsien ryyppyretkelle antautuneita käsityöiäisiä auttaakseen heitä toverillisesti juomaan viimeisen paitansakin päältänsä.
Konovalov istui suuren pöydän ääressä keskellä kapakkaa kuuden häntä kunnioituksella muka kuuntelevan, omituisiin rääsyisiin pukuihin puetun naamaltaan Hoffmanin satujen sankareja muistuttavan herrasmiehen ympäröimänä.
He joivat olutta ja viinaa sekaisin haukaten välipalaksi jotakin, joka muistutti kuivia savipaloja.
"Juo-kaa, veljet juokaa niin paljon kuin kukin jaksaa! Minulla on sekä rahoja että vaatteita. Ainakin kolmeksi päiväksi riittää, kaikki juon… kaikki. Työtä en tahdo enää tehdä, enkä täällä tahdo enää kauvemmin viipyä."
"Inhottava kaupunki tämä onkin", sanoi joku, joka suuresti muistutti
John Falstaffia.
"Työtä", sanoi eräs toinen luoden kysyvän katseensa kattoon sekä kysyen vielä: "Työtä vartenko ihminen syntyy maailmaan?"
Ja nyt alkoivat kaikki yht'aikaa puhua ja todistaa Konovaloville, että hänellä oli täysi oikeus, melkeinpä velvollisuus juoda kaikki — ja tietysti heidän seurassansa.