"Nyt olisi hauskaa sytyttää tuli", sanoi hän yskien.
"Heti paikalla", vastasi Konovalov.
Hän nouti — mistä, sitä en voinut nähdä — aimo sylillisen höylänlastuja, jotka hän sytytti; kapeat tulen kielekkeet alkoivat ahnaasti niellä tervaksista puuta ja pieniä savupilviä kohosi ylös öiseen meren raikkaan tuoreuden kyllästyttämään ilmaan. Hiljaisuus ympärillämme kävi yhä suuremmaksi. Elämä näytti jättäneen meidät, sen viimeiset hengähdykset haihtuivat pois synkässä kaukaisuudessa. Pilvet hävisivät ja tähdet alkoivat pilkottaa taivaalla, mutta merellä näkyi muutamista kalastusvenheistä lähteviä valoja tähtien kuvastuessa sen pintaan. Meidän tulemme hehkui ja lehahti punaisenkellertävänä jättiläiskukkana ylös ilmaan. Konovalov asetti teepannun tulelle ja tuijotti miettiväisenä eteensä. Sairas ryömi jättiläisliskon tavoin lähemmäksi tulta asettuen sen ääreen makaamaan.
"Ihmiset rakentavat taloja ja kaupunkeja, asuvat suurin joukoin yhdessä, likaavat maata, tukehtuvat, tallaavat toisiansa jalkoihinsa… onpa sekin mukavaa elämää! Ei! tämä tässä, tämä on elämää!"
"Ohoh!" alkoi äkkiä vähävenäläinen pudistaen epäröiden päätänsä. "Kyllä kai, jos me vaan voisimme hankkia itsellemme lämpöisiä vaatteita talveksi ja lämpöisen mökin myöskin… Silloin olisi tämä kyllä hyvää elämää… Melkein samallaista kuin herrasväenkin elämä…" Hän sulki toisen silmänsä ja tirkisteli pilkallisena Konovalovia.
"No niin!", sanoi tämä hämillään, "talvi on… kirottua aikaa, talvella ovat kaupungitkin hyviä olemassa… Mikä on totta, se on totta. Mutta suuret kaupungit ovat kuitenkin tarpeettomia! Minkä takia sullotaan ihmiset suurin joukoin yhteen, kun kuitenkaan kaksi tahi kolmekaan ihmistä ei voi sopia elämään yhdessä?… Sen minä sanon. Mutta kun asiaa oikein ajattelee, niin ehkä ihmisen koti ei ole maalla eikä kaupungissakaan; hänellä ei ole missään leposijaa. Parasta on, ettei ajattele ollenkaan ihmisiä eikä omaa elämäänsä… Selvää siitä ei koskaan saa… mutta sielu kärsii ja kiusaa vaan itseänsä pelkillä kysymyksillä ja kaipauksilla…"
Tähän saakka olin ajatellut, että Konovalov oli perin pohjin muuttunut maata kierrellessään. Minä luulin, että kaikki ne raskasmielisyyden puuskat, jotka häntä ahdistivat meidän ensimäisen tuttavuutemme aikana olivat ohitse ja unohdetut, että ne näiden viimeisten vuosien vapaan elämän vaikutuksesta olivat karisseet pois kuin kuori. Mutta äänenpaino näissä hänen viimeisissä sanoissansa pani minut toista ajattelemaan, ne palauttivat silmiini täydellisesti sen aikaisemman kuvan ystävästäni, jonka mukaan hän oli ihminen, joka etsii, mutta ei löydä "tukikohtaansa". Sama jäytävä epäilys, sama hyödyttömän ajatustyön tuottama myrkky kalvoi yhä edelleen tätä hyvää sydäntä, jolle onnettomuudeksi oli lahjoitettu tavattoman herkkä kyky vastaanottaa vaikutuksia… Venäjällä on paljon tällaisia mietiskelijöitä ja heidän sielunsa kärsimys on suuri ja syvä sen vuoksi, että heidän sivistymättömän henkensä sokeus yhä suurentaa sitä. Minä tarkastelin vanhaa ystävääni vilpittömällä säälillä ja hän huudahti ikäänkuin vahvistaakseen täydellisesti ajatuksiani: "Minä muistelen usein entistä elämäämme, Maksim… kaikkea mitä silloin tapahtui. Niin paljon kuin minä olenkin sen jälkeen maailmaa nähnyt… niin kuitenkaan ei mitään ole maanpäällä, joka tyydyttäisi minua, sopisi minulle. Minä en ole löytänyt rauhanmajaani."
"Minkä takia sinut onkaan synnytetty sellaisin kauloin, mihin ei mitkään länget sovi", kysyi välinpitämättömänä vähävenäläinen ja nosti kiehuvan teepannun tulelta.
"Ei — sano sinä minulle", kysyi Konovalov minuun kääntyen, "miksi minä en saa rauhaa? Miksi voivat toiset ihmiset elää tyytyväisinä ja levollisina? He hoitavat asioitansa, heillä on vaimo, lapsia ja paljon muuta… Totta kyllä, että he aina valittavat, mutta he ovat kuitenkin kärsivällisiä ja levollisia ja heillä on aina yhtä ja toista hommattavana. Mutta minä en kykene sellaiseen… Minulla ei ole koskaan mitään omaa puuhaa. Olen aina alakuloinen. Tuskastuttaa. Minkä takia minua aina tuskastuttaa?"
"Sinä puhut roskaa", sanoi suuttuneena vähävenäläinen. "Luuletko sinä voivasi paremmin puhumalla kaikkea tuollaista?"