Hän kumartui katselemaan tulta, minkä yllä kiehuva kattila riippui, kuori rasvan pois ja vaipui aatoksiin. Pojan kertomus ei tosin häneen sen syvemmin koskenut, päinvastoin sai se hänet suuttumaan vaimoonsa ja poikaansa. Miten paljon rahaa olikaan hän heille lähettänyt viitenä vuotena, ja sittenkään eivät pystyneet kunnolla taloa pystyssä pitämään! Ellei Malva olisi ollut läsnä, olisi poika todellakin saanut kuulla kunniansa. Ominpäin, isän suostumuksetta, oli hän lähtenyt kotoa — siihen riitti hänen ymmärryksensä — mutta taloa hän ei pystynyt hoitamaan. Ja tuo talo, jota ei Vasili mukavuudessaan edes viitsinyt ajatellakaan, tuntui nyt hänestä pohjattomalta kuilulta, mihin hän viiden vuoden aikana oli viskannut rahojansa; sillä ei ollut mitään merkitystä hänen elämässään. Hän huokasi syvään kauhalla hämmentäessään keittoa.
Auringonpaisteessa näytti tuo pieni tuli kalpealta ja mitättömältä. Ohut sininen sauhu laskeutui merelle kuin aaltoja vaimentaakseen. Vasili katseli sitä mietteissään ajatellen poikaansa, Malvaa ja sitäkin, ettei hän enää olisi yhtä vapaa kuin tähän saakka. Jakow jo kyllä aavisti, mikä Malva oli…
Ja Malva istui majassa hämmästyttäen poikaa rohkeilla silmäyksillään, joissa alituinen hymy leikki.
"Sinä olet kai jättänyt morsiamesi kylään", kysyi hän äkkiä katsellen
Jakowia suoraan silmiin.
"Ehkäpä", vastasi hän vastenmielisesti sisimmässään tuntien suuttumusta tyttöön.
"Onko hän kauniskin", kysyi Malva näennäisesti välinpitämättömänä.
Jakow vaikeni.
"Miksi et vastaa? Onko hän minua kauniimpi tai eikö ole?"
Vasten tahtoaan katsoi hän tyttöön. Malvalla oli pyöreät, päivänpolttamat posket ja mehukkaat huulet avautuivat rohkeaan hymyyn. Ohut pusero mukautui hyvin ruumiin eri muotoihin, joten tytön pyöreät olkapäät ja korkea povi näkyivät edukseen. Mutta Jakow ei voinut sietää hänen salakavalasti välkkyviä, vihreitä, nauravia silmiään.
"Miksi noin puhut", sanoi hän rukoilevalla äänellä tietämättään huoaten, vaikka hän olikin päättänyt puhutella tyttöä vakavasti ja ankarasti.