"Kas niin… nyt riittää jo tällä kertaa", sanoi hän äreänä. "Enemmän olisit vielä sietänyt!"
"Vaska! Ja minä kun luulin, ettet minua enää rakastaisi; ajattelin… nyt on hän saanut poikansa luokseen, nyt on minun poistuttava tämän tieltä…"
Ja Malva yhä nauroi tuota avomielistä nauruaan.
"Hupakko", sanoi Vasili hymyillen vasten tahtoaan. "Poikani… onko hänellä oikeus lukea minulle lakia?"
Vasili häpesi tyttöä ja tunsi sääliä häntä kohtaan, mutta samalla muisti hän tytön sanat ja sanoi vihaisena:
"Pojallani ei ole mitään sanomista tähän asiaan… Ja lyönneistä saat syyttää itseäsi, miksi minua kiusasit?"
"Tein sen tahallani, koska tahdoin sinua koetella": ja hellästi hymyillen koetti hän lähennellä Vasilia.
Salaa katsellen majaa kohti syleili hän Malvaa.
"Koetella, niin! Mitäpä koettelemista tässä on? Tuon siitä sitten sait."
"Ei haittaa", sanoi Malva tyyneesti puoleksi sulkien silmänsä. "En ole suuttunut! Rakkaudestahan minua löit! Ja minä sen kyllä sinulle palkitsen…"