"Odotahan vain, senkin kirottu velho", uhkaili Vasili — ja vaipui raskaaseen uneen.
Rannalla oli sillävälin sattunut seuraavat tapahtumat.
Jakow nousi varhain aamulla, ennenkuin aurinko vielä kuumana poltti ja kun vielä mereltä tuulahti raikkaasti. Hän meni asuntolasta meren rannalle peseytymään ja tultuaan sinne huomasi hän Malvan. Tyttö istui rannassa olevan suuren veneen peräpuolessa paljaat jalat riippuen laidan yli ja suori märkiä hiuksiaan.
Jakow pysähtyi katselemaan häntä uteliain katsein.
Pusero oli avattu rinnuksista, ja oli solunut alas toiselta olalta, mikä loisti niin valkeana että siihen suorastaan teki mieli hampaillaan purra. Laineet keinuttelivat venettä, ja Malva nousi vuoroin korkealle yli merenpinnan, vuoroin vaipui hän taas niin syvään, että paljaat jalat miltei vettä tapailivat.
"Oletko kylpenyt", huusi Jakow tytölle.
Malva kääntyi päin, vilkaisi jalkojaan ja ruveten jälleen suorimaan tukkaansa vastasi hän:
"Olen kuin olenkin kylpenyt… Miksi niin varhain olet jalkeilla?"
"Varhaisempihan sinä olet."
"Olenko minä esikuvasi?"