"Kas niin! Nyt lyöt minua! Täytä uhkauksesi!"
"Päästä minut, Jaschka", sanoi Malva tyyneesti, yrittäen vapautua nuorukaisen tulisesta otteesta.
"Sinunhan oli määrä lyödä minua korvalle."
"Päästä minut. Muuten käy sinulle hullusti!"
"Et minua säikytä! Mesimarjani, sinä!"
Hän puristi tytön itseänsä vasten ja imeytyi paksuilla huulillaan tytön punottavaan poskeen.
Malva naurahti houkuttelevana, tarttui lujasti Jakowin käsiin ja kumartui voimakkaasti eteenpäin ruumiinsa koko painolla. Lujasti toisiinsa kiintyneinä putosivat molemmat mereen kadoten korkealle räiskyviin kuohuihin. Hetkisen kuluttua ilmestyi pinnalle Jakowin märkä pää kauhun ilme kasvoilla ja aivan hänen vieressään sukeltautui Malva esiin kalalokin lailla. Jakow huitoi epätoivoisena käsillään vedessä, kirkui ja ulisi, kun taas Malva ääneensä nauraen uiden kiersi hänet, pirskotellen vettä pojan kasvoille ja sukelsi veteen säästyäkseen pitkien käsivarsien otteesta.
"Tuhat tulimmaista", huokui Jakow. "Minä uppoan. Jo riittää… Kautta
Jumalan… minä hukun! Vesi on niin… suolaista!… Ah, sinä senkin…
Minä uppoan, kuuletko!"
Malva jätti uhrinsa vihdoinkin rauhaan ja ui rantaan voimakkain liikkein. Siellä hän notkeana nousi purteen, asettui peräpuolelle, mistä nauraen katsoi purtta kohti hätäisesti uivaa Jakowia. Märät vaatteet sulautuivat tiiviisti ihoon kuvastaen ruumiin eri muodot polvesta ylös kaulaan ja Jakow, joka vihdoinkin oli päässyt purren luo ja piteli toisella kädellään kiinni sen laidasta, katsoi ahnein katsein tätä märkää, miltei alastonta naista tämän siinä avomielisesti nauraessa.
"No, yritähän kömpiä kuiville senkin valaskala", sanoi tyttö ruveten polvilleen ja ojentaessaan toisen kätensä Jakowille toisella kädellään pidellen kiinni purren laidasta.