"Syyn tiedät kyllä… No, menemmekö piankin naimisiin", sanoi
Serjoschka kääntyen Malvan puoleen.
"Kerrohan ensiksi mitä teemme ja mitä elämismahdollisuuksia meillä on, niin tuumin asiaa", vastasi tyttö vakavana.
Serjoschka siristi silmiään katsellen yli meren, kostutteli huuliaan kielellään ja sanoi:
"Emme tee suorastaan mitään… kierrämme vain maailmaa."
"Ja mistä saamme syötävää?"
"Kaikkea vielä…", Serjoschka kohautti olkapäitään, "sinä puhut samaan nuottiin kuin äitinikin. Miten ja mistä? Te naiset olette toki sietämättömät! Tiedänkö minä miten ja mistä? Nyt menen tästä ryypylle…"
Hän nousi ja meni: Malva hymyili oudon hellästi miehen jälkeen, mutta Jakowin silmissä paloi vihan liekki katseillaan seuratessaan poistuvan jälkiä.
"Kas vaan, miten hän komentelee", sanoi hän, kun Serjoschka oli ehtinyt kuulumattomiin. "Kotona kylässä tuollaisen suunsoittajan suu kyllä piankin tukittaisiin. Hänelle olisi annettu aimo selkäsauna ja niin olisi asia selvä. Mutta täällä ollaankin pelkureita…"
Malva katsoi häneen ja puhui hampaittensa välistä:
"Voi sinuas, penikka! Etkö käsitä, minkä arvoinen hän on?"