Ja he kulkivat yhdessä kalastamoon.
Matka kului hitaasti, koska jalat vajosivat hiekkaan. Jakow yritti joko hyvällä tai pahalla saada tyttöä suostumaan tuumiinsa ja sanoi pilkallisesti, ettei Malva ollut ainoa nainen kalastamossa eikä toisia naisia parempi. Malva hymyili kylmän tyyneesti ja osasi kyllä vastata samalla mitalla.
Kun he jo olivat ehtineet työläisasuntojen kohdalle, pysähtyi hän äkkiä ja tarttui tyttöä olkaan. "Tahallasi vain ärsyttelet minua! Miksi niin teet? Odotahan vain!"
"Anna minun olla rauhassa, sanon minä!"
Hän riistäytyi irti Jakowin otteesta ja kulki edelleen. Samassa tuli Serjoschka näkyviin asuntolan nurkan takaa ja sanoi uhkaavasti ravistaen takkuista, tulipunasta päätään:
"Vai niin, olette olleet ulkona kävelyllä? Vallan mainiota!"
"Menkää hiiteen kaikki järjestään", huusi Malva raivossaan.
Jakow pysähtyi Serjoschkan eteen ja katsoi tuimana häneen. Miehet seisoivat noin kymmenen askeleen päässä toisistaan. Serjoschkakin iski silmänsä vastustajaansa. Hetkisen siinä seisottuaan valmiina kahden villipedon tavoin iskemään yhteen, läksivät he vaieten kumpikin omalle taholleen.
Meri lepäili sileänä ja punertavana auringonlaskussa, yli kalastamon kuului outo, hiljainen hälinä… Muuan juopunut naisääni kuului laulavan muutamia katkonaisia sanoja:
"Tagarga, matagarga
Matanischka, ystäväin.
Olen juonut ja ryypiskellyt
ja katkeruus on mielessäin!"