Hän otti maasta majan vierestä pienen kattilan ja katosi nopeasti verkkojen suojiin.
Malva ja Jakow menivät myöskin majaan.
"Niin, rakas poikani, nyt olen siis saattanut sinut isäsi luokse", sanoi Malva katsellen pojan uhkeata ulkomuotoa sivulta.
Jakow käänsi ruskeapartaisen päänsä ja sanoi säihkyvin silmin:
"Niin, täällä me nyt olemme… Miten kaunista täällä on… entä tuo meri sitten!"
"Se on mahtava… No, onko isä mielestäsi paljonkin vanhentunut?"
"Eipä juuri. Luulin häntä harmaahapsiseksi, vaan ei hänellä ole montakaan harmaata hiuskarvaa… ja muutenkin on hän voimakas…"
"Kauanko siitä onkaan, kun toisenne tapasitte?"
"Viitisen vuotta. Kun hän kotoa läksi, olin seitsentoistavuotias."
He astuivat majaan, missä ilma oli ummehtunut ja löyhkäsi suolakalalle.
He istuutuivat. Jakow istuutui eräälle poikkisahatulle puupölkylle ja
nurkkaan, mihin oli kasattu tyhjiä säkkejä viskautui Malva istumaan.
Heidän välillään oli poikkisahattu tynnöri, jonka pohja oli pöytänä.
Istuttuaan paikalleen katselivat he ääneti toisiaan.