"Ylös pojat! Hei! Vetäkää nuotta maihin", komenteli Serjoschka nousten.
Pian kiskoivat kaikki viisi nuottaa. Pitkä, jouseksi jännittynyt köysi ulottui merestä rannalle, ja kiinnitettyään vetohihnansa tähän, kiskoivat kalastajat tästä ponnistaen jaloillaan hiekkaan. Kuljettuaan näin kymmenen tai parikymmentä askelta siirrettiin vetohihna lähemmäksi, tartuttiin uudelleen ja kiskottiin taas nuottaa kohti rantaa.
Nuotan toisen pään kuljetti laineilla hyppelehtivä pursi rantaan; sen masto pisti tummana viivana esiin viskautuen sinne tänne tuulessa.
Aurinko kohosi merestä majesteetillisena ja loistavana.
"Jos näet Jakowin, niin pyydä häntä tulemaan luokseni huomenna", pyyteli Vasili Serjoschkaa.
"Hyvä."
Pursi joutui jo rantaan, kalastajat nousivat siitä, ruveten puolestaan kiskomaan nuotan toista päätä. Molemmat ryhmät vähitellen lähestyivät toisiaan, ja nuotan merkkilastut keinuivat laineilla säännöllisessä puoliympyrässä.
4.
Myöhään samana iltana, kun kalastamon työläiset jo olivat syöneet illallisensa, istui Malva väsyneenä ja miettiväisenä nurinkäännetyn venehylkiön pohjalla katsellen jo hämärään verhoutunutta merta. Kaukana loisti palava tuli, ja Malva tiesi sen näkyvän Vasilin luota. Yksinäisenä, eksyneenä meren mustaan äärettömyyteen paloi tuli vuoroin kirkkaana, vuoroin taas sammuen kuin väsähtäneenä. Ja Malva kävi surulliseksi katsellessaan tuota pientä punaista valopilkettä, mikä hukuttautuneena äärettömyyteen heikkona tuikki aaltojen lakkaamattomassa, salaperäisessä kohinassa.
"Miksi täällä istut", kuului Serjoschkan ääni hänen takanaan.