Tynnörien varjossa makasi näet punatukkainen Serjoschka selällään kädet ristissä pään alla. Toisella puolella istui Jakowin isä, toisella Malva.
Jakow ihmetteli miksi isä täällä oli. Oliko hän jättänyt rauhallisen vartijatoimensa ja muuttanut tänne kalastamoon ollakseen Malvaa lähempänä ja pitääkseen häntä loitolla tytöstä? Oi, tuo vanha kettu! Ajattelehan, jospa äiti tietäisi hänen kujeistaan… Menisikö hän heidän luokseen, vai ei?
"Vai niin…", sanoi Serjoschka. "Olet siis tullut jättämään hyvästejä?
No niin, lähde vain huoleti maata tonkimaan…"
Jakow säpsähti ja vilkkui iloisesti silmillään.
"Niin, minä lähden…", sanoi isä.
Silloin astui Jakow rohkeana esiin ja tervehti:
"Hyvää päivää, arvon herrasväki."
Isä katsoi vain vilaukselta häntä ja käänsi päänsä sivulle, Malva ei edes räpäyttänyt silmäluomiaankaan ja Serjoschka potkasi jalallaan sanoen matalalla äänellä:
"Kas, tässähän saapuu rakastettu poikamme Jaschka kotiin kaukaisilta mailta…", ja lisäsi sitten tavallisella äänellään: "Nylje häneltä nahka… kuten lampaalta turkki…"
Malva nauroi puhumatta sanaakaan.