"No… en sano mitään… Tee mielesi mukaan… ethän enää ole mikään lapsi. Mutta yksi asia tulee sinun muistaa… minä näet en kauan enää kestä. Elää voin vielä kauankin… mutta tehdä työtä… siinä suhteessa en tiedä kuinka tulee käymään… Olen näet tottumaton maatyöhön… Muista, että kotona on sinulla äiti."
Hän tuntui puhuvan vaikeasti — sanat aivankuin takertuivat kurkkuun.
Vapisevalla kädellään hän silitteli partaansa.
Malva häneen lakkaamatta katsoi. Serjoschka sulki toisen silmänsä; toinen tuli aivan pyöreäksi ja sillä hän katsoi Jakowia silmiin. Jakov, oli hyvin iloinen, mutta sitä salatakseen hän vaikeni ja katseli jalkojaan.
"Älä siis unohda äitiäsi, Jakow… Muista hänellä olevan vain sinut enää", sanoi Vasili.
"Entä sitten", sanoi Jakow kohottaen rintaansa. "Senhän kyllä tiedän."
"Hyvä on, jos sen tiedät", sanoi isä luoden poikaansa epäilevän katseen. "Sanonkin vain: älä unohda…"
"No…"
Vasili huokasi syvään. Pitkän tuokion vaikenivat kaikki neljä. Vihdoin sanoi Malva:
"Työkello kai heti soi."
"Niin, minä menen", selitti Vasili nousten. Kaikki toisetkin nousivat.