"Jää hyvästi, Sergei… Kun tulet Volga-alueelle, älä unohda meitä käydä tervehtimässä… Ja Simbirskan alueella, Maslon kylässä, Nikolo-Lykowskan piirissä…"
"Hyvä", sanoi Serjoschka puristaen vanhuksen ojennettua kättä, jota kauan piti omassa, luisessa, punakarvaisessa kourassaan samalla hymyillen katsoen tämän surullisiin, vakaviin kasvoihin.
"Lykovo-Nikolskoje on suuri kirkonkylä… Se on laajalti ympäristössä tunnettu ja me asumme siitä neljä virstaa", selitteli Vasili.
"Niin, niin… Minä kyllä tulen… jos sinnepäin joudun…"
"Hyvästi!"
"Hyvästi, rakas ystävä!"
"Hyvästi Malva", sanoi Vasili välinpitämättömällä äänellä tyttöön edes katsomatta.
Pitämättä lainkaan kiirettä pyyhki tyttö hialla huuliaan, asetti sitten valkeat kätensä vanhuksen olalle ja suuteli häntä äänettömänä ja vakavana kolme kertaa poskille ja suulle.
Vasili hämmästyi mutisten jotain käsittämätöntä. Jakow painoi alas päänsä salatakseen hymyilynsä, mutta Serjoschka oli puolestaan aivan välinpitämätön, katseli vain kohti taivasta ja — haukotteli.
"Sinulle tulee kuuma kävellä", hän sanoi.