Nauraen tyttö kohotti olkapäitään.
"Mitä oletkaan saanut aikaan! Voi sinua!" Vasili nuhteli tyttöä ankaralla äänellä.
Malva vaikeni.
"Sinä turmelet minulta pojan, vallan pahasti hänet turmelet! Sinä, senkin velho… Et sinä edes Jumalaa pelkää… etkä edes tunne häpeääkään… mitä oikeastaan teetkään?"
"Mitä minun sitte pitää tehdä", kysyi hän. Kysymyksessä oli puoleksi katumusta, puoleksi suuttumusta.
"Mitäkö? Voi sinua!…", virkkoi Vasili tuntien vihan syttyvän sisimmässään.
Hän tunsi tuskallista halua lyödä tuota naista, syöstä hänet nurin hiekalle ja polkea häntä jalallaan, potkaista häntä saappaillaan rintaan ja kasvoihin. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja katsoi ympärilleen.
Tuolla tynnörien luona olivat Jakow ja Serjoschka ja he katsoivat yhä menijöitä.
"Mene tiehesi… mene! Voisin vaikka lyödä sinut kuoliaaksi…"
Hän pysähtyi syytäen joukon haukkumasanoja tyttöä vasten kasvoja. Hänen silmänsä verestivät, parta tutisi ja kätensä vastenmielisesti kopeloivat tytön tukkaa, mikä pilkisti esiin kaulahuivin alta.