"Tänä iltana."
"Minä seuraan mukanasi…"
"Hyvä!… Siitä olen mielissäni…"
"Minä seuraan myös mukana", sanoi Jakow päättävästi.
"Kuka sinua sinne on pyytänyt tulemaan", kysyi Serjoschka siristäen silmiään.
Särkyneen kellon rämisevä ääni kuului nyt — se kutsui työhön. Lyöntien äänet ajoivat kiireesti toisiaan ilmassa kuin peläten tulevansa liian myöhään tai hukkuvansa aaltojen iloiseen loiskintaan.
"Malva kyllä pyytää minut", sanoi Jakow ja katsoi vaativana Malvaa.
"Minäkö? Mitäpä minä sinusta", tuumaili tyttö.
"Puhukaamme selvää kieltä, Jaschka…", sanoi Serjoschka röyhkeästi nousten seisaalleen. "Ellet anna hänen olla rauhassa, isken sinut palasiksi pitkin ja poikin. Jos vain sormellakaan häneen kosket, murskaan sinut kuin kärpäsen! Lyön sinua kalloon… ja niin ovat päiväsi luetut! Minä puolestani olen aina harrastanut yksinkertaista ja avomielistä menettelyä!"
Hänen kasvonsa ja koko olentonsa ja varsinkin nuo luiset kädet, mitkä uhkasivat Jakowin kurkkua, puhuivat epäilemättä puolestaan miten yksinkertaista hänestä tosiaankin oli ihmisen tappaminen.