"Kehen se sattui?" kysyi Gregori nousten.
"Siihen harmonikan soittajaan, siihen sattui. Joi eilen vesijohdon vettä ja yöllä tuli tauti, mahaa kouristi niinkuin olisi arsenikkia ollut."
"Harmonikan soittajaan", murisi Gregori. Ei voinut hän uskoa, että soittoniekkaan voisi mikään tauti tarttua, niin iloinen poika oli vielä eilen. Kulki pihalla. "Minä menen katsomaan", päätti Orlow epäilevästi naurahtaen.
Molemmat naiset kirkasivat.
"Grischka, sehän tarttuu."
"Mihin menet rakas, mihin menet?"
Grigori haukuskeli heitä, kiersi rääsyt ja veti jalkineet jalkaansa ja meni avoimin paidoin ovea kohden. Vaimonsa tarttui takaa hänen hartioihinsa ja hän tunsi tämän käden vapisevan ja raivostui.
"Minä vetäsen päin turpaasi! Heitä irti!" rähähti hän ja meni töykästyään vaimoaan rintaan.
Piha oli tyhjä ja hiljainen, ja kun Gregori kulki soittoniekan ovea kohti, tuntui kyllä kauhistavalta mutta samalla hyvältäkin, kun hän ajatteli olevansa ainoa koko talossa, joka uskalsi mennä sairaan soittajan luo. Mielihyvänsä lisääntyi vielä, kun hän huomasi räätälien katselevan häntä toisesta kerroksesta. Hän viheltelikin ja heilautti päätään ylpeästi, mutta soittoniekan ovella odotti häntä pieni pettymys Senka Tschischikin muodossa.
Tämä oli hiukkasen raottanut ovea ja pistäen terävää nokkaansa esille raosta teki hän tavallisia havainnoitaan ja oli niin syventynyt siihen, että vasta käännähti, kun Orlow häntä sipaisi korvalle.