Näiden sanain syvä välinpitämättömyys ja sanomaton kyllästys kaikuivat Orlowin korvissa kuin jymeät iskut. Mieletön ilme kasvoillaan käännähti hän ovea kohti, kun samassa Tschischik hengästyneenä ja hiessä lennätti ämpäriä ovea kohti.
"Tässä on… Spiridonowin kaivosta… eivät tahtoneet antaa."
Hän asetti ämpärin lattialle, pistäytyi johonkin loukkoon, tuli esille taas ja ojentain lasia Orlowille jatkoi hän:
"Sanoivat, teillä on, sanotaan, kolera… no entäs sitte, sanoin minä, tulee se teillekin. Koko korttelissa se liikkuu, mutta silloin se vasta oikein kivahti."
Orlow otti lasin, kaatoi siihen ämpäristä vettä ja nielasi sen yhdellä henkäyksellä. Hänen korvissaan kaikuivat vielä kuolevan sanat: minä kuolen.
Ja Tschischik kieppui yhä hänen ympärillään ja oli toimessaan.
"Antakaa juoda", sanoi sairas ja liikkui pöytineen ympäri lattiaa.
Tschischik juoksi hänen luokseen ja ojensi vesilasin hänen mustia huuliaan kohti. Grigori seisoi ovella nojaten seinää vasten ja kuin unessa kuuli hän sairaan hörppivän vettä. Sitten kuuli hän Tschischikin ehdottavan, että Kistiakow riisuttaisi ja pantaisi vuoteeseen, ja sitten kuului maalarin keittäjättären ääni. Hänen leveät kasvonsa, joista kuvastui kauhu ja sääli, katselivat akkunasta sisään ja itkuisalla äänellä sanoi hän:
"Pitäisi antaa sille Hollantilaista kimröökiä rommin kanssa; teelasiin kaksi ruokalusikkaa ja paljon rommia."
Joku, jota ei näkynyt, ehdotti öljyä kurkkukastikkeen ja viinan kanssa.