Orlow katseli hänen menoaan ja äkkiä koko kasvot iloisessa naurussa juoksi hän tämän jälkeen ja sanoi:
"Kiitän nöyrimmästi, herra tohtori."
"Mistä?" Tämä jäi seisomaan.
"Työstä. Nyt minä panen siihen kaiken voimani. Sillä tämä levottomuus, tämä on minun mieleeni… ja että minä olen ihminen, jota tarvitaan… Muuten vaan, kiitän nöyrimmästi!"
Ällistyneenä katsoi tohtori tätä jonkin ilon elähyttämää parakkipalvelijaa tarkkaavasti ja naurahti.
"Lysti mies; sievästi, tarkasti teet työsi. No mene nyt lepäämään ja sitten tee työtä, ei minulle vaan sairaille, meidän täytyy ottaa ihmisistä pois sairaus, riistää ne sen kourista, ymmärrätkö? Meidän täytyy kaikin keinoin poistaa tautia, mene nyt nukkumaan!"
Pian makasi Orlow sijallaan ruumiissaan miellyttävä lämpimän tunne. Hän oli iloinen ja ylpeä tuon juttelunsa johdosta tohtorin kanssa. Ja hän nukahti vain sitä valittaen, ettei vaimonsa ollut kuullut. Täytyy huomenna kertoa, mutta jos se perhana ei usko.
* * * * *
"Tule teetä juomaan, Grischka", herätti hänet vaimonsa aikaisin aamulla. Hän kohotti päätään ja katseli vaimoaan. Tämä hymyili hänelle. Sileäksi suittuna näytti hän valkeassa mekossaan niin raikkaalta ja puhtaalta, mieluista oli häntä katsella, mutta samalla muisti mies, että tuollaisenahan tuota naista parakin muutkin miehet saavat katsella.
"Mitä teetä? Oma teenihän minulla on; mihin pitäisi minun tulla?" kysyi hän.