"Tulet kai minun kanssani teetä juomaan", ehdotti Matrjona häntä rakkaasti katsellen.
Grigori katseli sivulleen ja sanoi lyhyesti tulevansa. Vaimo meni ja hän vetäysi uudelleen pitkoksensa.
"Katsoppas vaan! Kutsuu minua luokseen teelle ja on niin ystävällinen… Mutta on laihtunut kovasti lyhyenä aikana." Hänen kävi sääliksi ja hän tahtoi tehdä vaimolleen jonkin ilon. Ostaisikohan jotain hyvää teen kanssa, vai mitä sitä tekisi, mutta pestessään itseään luopui hän tästä ajatuksesta. "Mitä sitä naisia semmoseen totuttaa! Elää se ilmankin!"
Teetä juotiin pienessä valoisassa kaksiakkunaisessa huoneessa, josta oli näköala kentälle, mitä aamuauringon kultaset säteet häikästen valasivat. Ruoholla kimalteli vielä kaste, kaukana taivaan rannalla olivat postitien puut punevan pilven peitossa. Taivas oli kirkas ja pelloilta nousi kostean maan ja märän ruohon tuoksu.
Pöytä oli akkunan välikohdalla ja kolme ihmistä istui sen ääressä. Grigori, Matrjona ja muuan työtoveri, vanha laiha nainen, jonka kasvot olivat rokonarpiset ja silmät hyvin harmaat. Hänen nimensä oli Felicato Jegorowna, ja oli asessorin naimaton tytär. Hän ei voinut juoda teetä sairaalan vedestä, vaan laittoi aina kuntoon oman teekeittiönsä. Kun hän tärisevine äänineen oli kertonut tämän Orlowille, pyysi hän tätä ystävällisesti istuutumaan akkunan ääreen ja siemasemaan "oikeata taivaan ilmaa" ja katosi sitten johonkin.
"Taisit väsyä eilen?" kysyi Orlow vaimoltaan.
"Kauheasti", vastasi Matrjona vilkkaasti. "Tuskin tunsin jaloillani seisovani, päätä pyörrytti, en ymmärtänyt, mitä minulle puhuttiin, luulin ihan nääntyväni. Tuskin kestin siihen saakka kun pääsin vapaavuorolle… Rukoilen aina Jumalaa, että hän auttaisi minua."
"Kyllä kai pelkäät?"
"Sairaitako?"
"Eivät sairaat mitään tee."