"Minäkö, hyvä Jumala, ajatteleppas itse, minähän saan 12 ruplaa ja sinä 20. Yhteensä 32 kuussa. Kaikki vapaata! Jos nämä ihmiset ovat talveen saakka sairaat, niin kuinka paljon meillä onkaan koossa! Ja sitten me Jumalan avulla muutammekin pois siitä maakuopasta."
"Njaa, se on tärkeä juttu", saneli Orlow miettien ja vähän aikaa vaiettuaan huudahti hän toivehikkaalla äänellä, taputtaen vaimoaan hartioille:
"Ah, Matrjona, eiköhän meillekin kerran päivä paista! Ole nyt vain varuillasi, äläkä pelkää!"
Tämä loisti innosta.
"Kunhan sinä vaan voisit muuttua…"
"Ei puhuta nyt siitä. Kun olot muuttuvat, muutun minäkin."
"Hyvä Jumala, kunhan niin kävisi", huoahti vaimo syvään.
"Ole vaan huoletta!"
"Grischenka!"
He erosivat toisistaan iloisin toivein, valmiina tekemään työtä viimeiseen veripisaraan, iloisina ja reippaina.