Hän tuntee arvonsa eikä tahdo antaa aihetta pilkalle, mutta ei hän myöskään voi mennä kotiin pukeutumaan ja peseytymään. Siellä lattialla makaa hänen rääkätty vaimonsa, joka inhottaa häntä. Kuuluu ähkinää sisältä ja mies tietää, että tuo toinen on marttyyri ja että vääryys on hänessä itsessään. Hän tietää olevansa syyllinen ja se kiihdyttää vain hänen vihaansa, sillä tämän tiedon ohella hehkuu hänen sielussaan ilkeä, hämärä tunne ja tämä on tietoisuutta voimakkaampi. Kaikki tuntuu niin synkeältä ja tuskaiselta, tahdottomana antautuu hän tuskansa valtaan ja tietää, että vain puolpullonen viinaa voi hänen mieltään helpottaa.
Silloin tulee harmonikan soittaja Kistiakow. Tällä on yllään samettimekko, punanen silkkipaita ja housut keikailevasti saappaisiin pistetyt. Kainalossaan on hänellä vihreässä pussissa vetopepelinsä, mustat viiksensä ovat huipukkaiksi kiverretyt, lakki on takaraivolla ja kasvot loistavat oman arvon tuntoa ja iloa. Orlow rakastaa häntä tuon oman arvon tunnon, soiton ja iloisen luonnon takia sekä kadehtii hänen kevyttä, huoletonta elämäänsä.
"Sua onnittelen voitostas ja haavoistasikin."
Orlow ei suutu sukkeluudesta, vaikka onkin sen jo monasti kuullut, eikä soittoniekkakaan tarkota sen pahempaa, tapansa on vaan viskellä sukkeluuksia.
"Mitä nyt, veli? Joko taas näyteltiin Plevnan tappelua?" kysyy Kistiakow ja jää hetkeksi suutarin eteen. "Voi sinä, Grinia, oletpa aika kappale! Jospa vain tahtoisit käydä samaa tietä kuin me kaikki käymme… Mennäänkö jo?"
"Kohta, kohta…" vastaa Orlow päätään nostamatta.
"Mä sua kaihoon ja odotan."
Hän lähtee ja Orlow seuraa pian perässä.
Silloin tulee pieni, täyteläinen vaimo maakerroksesta seinää pitkin hapuillen. Pään ympäri on huivi kiedottu niin että vain toinen silmä sekä vähän poskea ja otsaa näkyy. Horjuen kulkee hän yli pihan ja istahtaa miehensä äskeiselle paikalle. Ei kukaan ihmettele hänen ilmestymistään, siihen on totuttu ja kaikki tietävät, että hän istuu siinä, kunnes Grischka juopuneena ja katuvaisena palaa kapakasta. Hän tulee pihalle, koska maakuopassa on ahdistava ilma ja myös taluttaakseen juopuneen miehensä portaita alas. Portaat ovat rikkinäiset ja liukkaat, Grischka on kerran pudonnut niitä myöden alas ja nyrjäyttänyt käsivartensa, niin ettei kahteen viikkoon voinut tehdä työtä ja täytyi pantata kaikki, jotta voitiin tulla tuo aika toimeen.
Siitä saakka odotti Matrjona häntä aina. Usein istui joku naapuri hänen kanssaan, enimmäkseen Lewtschenko, virasta eronnut isoviiksinen aliupseeri, joka on järkevä vähävenäläinen, kaljupäinen ja harmaanenäinen. Nytkin hän istahtaa paikalleen, haukottelee ja kysäsee: