Kostiljev. Se olen minä… minä! Ja te täällä… yksinkö? Ahaa… täältä kuului puhetta? (Polkee jalkaa ja sähisee kuultavasti). Vasilisa… sinä saastainen olento. Kerjäläisretkale! (Pelästyy äänettömyyttä ja liikkumattomuutta, joka on vastaus hänen huudolleen). Herra armahtakoon… taasen, sinä Vasilisa johdatit minut syntiin… Minä olen etsinyt sinua jokapaikasta… (Sähisten). Aika on mennä nukkumaan! Olet unohtanut kaataa öljyä pyhimyslamppuihin… (Pepelille). Yh, sinä! Kerjäläinen… sika…
(Huitoo vapisevin käsin vaimoonsa päin. Vasilisa menee verkalleen porstuan ovelle, mennessään katsellen Pepeliin).
Pepel (Kostiljeville). Ja sinä! Ulos täältä…
Kostiljev (huutaen). Minä — olen isäntä! Mene sinä itse ulos! Varas…
Pepel (ontosti). Mene pois, Mischka…
Kostiljev. Kuinka sinä uskallat! Minä tässä isäntä olen… minä sinut…
Pepel (ottaa Kostiljevin kauluksesta kiini, kuristaa ja puistelee. Uunin päältä kuuluu kovaa myllerystä ja ulvovaa haukotusta. Pepel päästää Kostiljevin irti, joka juoksee huutaen porstuaan).
Pepel (hypäten makuulavalle). Kuka se… Ken siellä uunilla?
Luka (pistäen päänsä esille). Häh?
Pepel. Sinä?!…