Luka. Mitä siinä on ymmärtämistä? Ihminen elää miten sattuu… aina olojen mukaan… tänään on — hyvä, huomenna paha… Mutta jos tämä tyttö, oikein todenteolla on sinun sieluasi sipaissut… niin lähde hänen kanssaan täältä pois, siinä kaikki… Taikka — mene yksinäsi… Sinä — olet vielä nuori, kyllä akoittua ennätät…
Pepel (ottaa häntä kiinni olkapäästä). Sano parempi, missä tarkoituksessa sinä kaikkea tätä minulle…
Luka. Odotahan, annas olla… Minä vaan katsahdan Annaa… kun sieltä kuuluu semmoista örinää… (Menee Annan vuoteen ääreen, aukaisee uudinta, katsoo, koettaa kädellään. Pepel ajatuksissaan ja hajamielisenä seuraa katseillaan). Laupias Herra Jumala! Ota armoihis uudesti syntyneen palvelijasi Annan sielu…
Pepel (hiljaa). Kuoliko jo?…
(Seisten paikallaan, katsoa kurkoittaa sänkyyn).
Luka (hiljaa). Sen kärsimykset ovat loppuneet!… Vaan missä hänen miehensä on?
Pepel. Kapakassa, varmaankin…
Luka. Pitää ilmoittaa…
Pepel (pelolla). Minä en rakasta kuolleita…
Luka (menee ovelle). Eihän niitä tarvitsekaan rakastaa… Rakastaa täytyy eläviä… eläviä pitää…