Bubnov (käypi loikomaan). Se on oma asiasi…
Natascha. Se on hyvä, että tämäkin kuoli… Mutta kuitenkin… Kun ajattelee… niin tulee sääli… minkätähden ihminen elää?
Bubnov. Mitä säälimistä siinä on? Kaikki tekevät niin: syntyvät, elävät ja kuolevat. Minä kuolen… sinä kuolet..
(Sisään tulevat: Luka, Tattari, Krivoi-Zob ja Kleschj; Kleschj kaikista viimeisenä, astuu verkalleen kytistyneenä ja olkapäät koholla).
Natascha. Sch — sch! Anna on…
Krivoi-Zob. Jo kuultiin… levätköön rauhassa, kun on kuollut…
Tattari (Kleschjille). Täytyy kantaa ulos! Porstuaan täytyy viedä! Ei kuollut täällä saa nukkua… täällä tulevat elävät nukkumaan…
Kleschj (hiljaa). Kyllä viedään…
(Kaikki menevät sängyn luo. Kleschj katsoo toisten
olkapäitten yli ruumista).
Krivoi-Zob (Tattarille). Luuletko, että ruumis alkaa haista? Ei siitä mitään hajua tule… Hän oli jo elävänä palvautunut ja kuivettunut…