Natascha. Kenenkä täällä sitten on hyvä olla? Kaikilla on huono… niinkuin näkyy…
Kleschj (on tähän asti ollut paikallaan eikä ole ottanut osaa keskusteluihin — hypähtää äkkiä ylös). Kaikillako? Valehtelet! Ei kaikilla! Jos olisi kaikilla… silloin se ei tuntuisi niin katkeralta… niin juuri…
Bubnov. Mitä nyt — piruko sinua puski? Kun niin rupesit ulvomaan!
Kleschj (heittäytyy uudelleen samalle paikalle loikomaan ja mutisee itsekseen).
Parooni. Ei… kyllä minun täytyy mennä lepyttelemään sitä Nastjaa… muuten se ei anna ryyppyrahaa…
Bubnov. Hm… Ihmiset todella mielellään valehtelevat… Jospa Nastjka nyt valehteleekin… sen vielä ymmärtää! Hän nyt on tottunut kasvojansakin maalaamaan… jos hän sitten sieluansakin vähän sisältäpäin sutaisee… punaisella poskimaalilla niin… Mutta… miksi muut valehtelevat? Luka, esimerkiksi… hän valehtelee hyvin paljon… ja ilman, että hänelle on siitä mitään hyötyä… Vanha ukko jo… Mitä hänen tarvitsisi enää valehdella?…
Parooni (menee naurahdellen). Kaikkien ihmisten sielu on vähän harmahtava… Kaikki tahtovat sitä vähän sutaista punaisella poskimaalilla…
Luka (tulee nurkan takaa). Miksi sinä, herra, kiusaat sitä tyttöä? Antaisit hänen olla rauhassa… antaa hänen itkeä ratokseen… omaksi huvikseenhan hän kyyneleitä vuodattaa… eihän se sinua vahingoita?
Parooni. Se on hassua, ukko! Se suututtaa minua… Tänään on — Raoul, huomenna — Gaston… kuitenkin aina yhtä ja samaa! Samahan tuo minusta — minä menen sopimaan hänen kanssaan… (Menee).
Luka. Mene — ja mielistele häntä vähän! Se ei ole koskaan vaarallista, jos ihmistä silloin tällöin vähän mielistelee…