Pepel (hämillään). No, mitä hänestä? Vähänkö sitä semmoista sattuu…
Luka. Älä sinä, tyttönen, siitä välitä!… Kun ei ole leipää, — syödään saviheinää… Tarkoitan — kun on leipä lopussa…
Pepel (synkästi). Sääli minua! .. Ei ole eloni kadehdittavaa… suden elämää vietän… vähän on iloa… Aivan tuntuu kuin suohon vajoaisin… Kaikki mihin kiinni tartun, on mädännyttä ja katkiaa… Sisaresi, ajattelin, jos hän ei olisi niin ahnas rahalle… niin mielelläni… olisin ehkä suostunut kaikkeen!… Ja jos sitten olisin hänet tykkynään omakseni saanut… Vaan hän tarvitsee muuta… hän tahtoo rahaa… hän tahtoo vapautta… vapautta, viettääkseen irstaista elämää. Hänestä ei ole minulle apua… Vaan sinä — joka olet kuin nuori näre vaikka helpeesi pistävätkin, kuitenkin sinä tuet minua…
Luka. Minä myös kehoitan — mene hänen kanssaan naimisiin tyttönen, mene! Ei hän ole huono nuorukainen! Sinä vaan useimmiten muistuta hänelle sitä, että hän on hyvä nuorukainen, ett'ei hän, niin sanoakseni, sitä unehuttaisi! Sinua hän uskoo… Sinä puhele aina hänen kanssaan näinikään: "Vasja, kuule — sinä olet hyvä ihminen… muista se!" Ajattelehan, rakkaani, mihin sinä muuanne menisit? Sisaresi on kuin villi peto, ja hänen miehestään ei puhettakaan — se on pahaa pahempi… entäs tämä elämä täällä… mihin sinä menisit! Mutta Vasja on sentään vielä parhaimmillaan…
Natascha. Minä tiedän sen… olen monasti ajatellut… ett'ei ole mihin mennä… Mutta kun minä en voi uskoa ketään… Minulla ei ole mitään mihin menisin…
Pepel. Yksi tie sinulla kyllä on… vaan ennemmin minä sinut tappaisin… ennenkuin sille tielle laskisin…
Natascha (hymyillen). Vai niin… en vielä ole vaimosikaan ja tahtoisit jo tappaa.
Pepel (syleilee häntä). Jätä kaikki, Natascha! Lähde kanssani!…
Natascha (painautuu häntä vasten). Mutta… yhden asian minä sinulle sanon, Vasilij… aivan kuin Jumalan edessä! Heti ensikerran, kun sinä vaan minua lyöt, taikka muuten loukkaat… niin silloin en sääli mitään… silloin minä joko hirtän itseni, taikka…
Pepel. Kuivukoon käteni, jos sen sinua vastaan nostan!…